RIA auttaa Ukrainan sodan uhreja

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n liittohallitus tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäystoimet Ukrainassa. Itsenäisen valtion suvereniteettia vastaan on hyökätty kansainvälisen lain vastaisesti. Venäjän on vetäydyttävä ja Ukrainaan on saatava rauha.

Ihmishenkien menettämisen ohella sota tulee vaikeuttamaan tavallisten ihmisten elämää sekä Ukrainassa että Venäjällä. Sillä tulee myös olemaan vakavia kielteisiä vaikutuksia turvallisuuteen, hyvinvointiin ja talouteen koko Euroopassa, myös Suomessa.

Emme voi katsoa sivusta Venäjän aggressiota ja sen aiheuttamaa kansainväliseen oikeuteen perustuvan yhteisen turvallisuuden murentamista. Euroopan unionin taloudelliset sanktiot Venäjää kohtaan ovat välttämättömiä.

RIAn liittohallitus on päättänyt lahjoittaa Suomen Punaisen Ristin kautta yhden euron per jäsen Ukrainan sodasta kärsivien auttamiseksi.

Ukrainan tilanne tulee vaikuttamaan myös rakentamisen suhdannetilanteeseen Suomessa. Valtiovarainministeriön johtaman rakennusalan suhdanneryhmän (RAKSU) raportti arvioi, että asuntojen rakentamisen ennätysvilkas vauhti vuonna 2021 on vaihtunut hitaampaan tahtiin, jota varjostavat kansainvälisen epävarmuuden lisääntyminen sekä korkojen mahdollinen nousu. Tänä vuonna vapaarahoitteisten ja valtion tukemien vuokra-asuntojen rakentaminen jatkuu vilkkaana. Asuntosijoituksiin ennustetaan virtaavan edelleen pääomia, mutta vauhdin arvioidaan hidastuvan vähitellen. Alan tilanne näytti ennen viime viikkojen tapahtumia kohtuullisen hyvältä, sillä rakentamisen määrän ennustettiin kasvavan tänä vuonna 1–3 prosenttia ja vähenevän ensi vuonna saman verran.

Ennuste on kuitenkin tehty ennen hyökkäystä Ukrainaan, eivätkä arviot hyökkäyksen mahdollisista vaikutuksista rakentamisen sektorille sisälly ennusteeseen. Riski ennustettua heikommasta kehityksestä on merkittävä. Talousennusteet menevät nyt uusiksi.

 Kaikkien kannalta on tärkeää, että Ukrainan kriisi saadaan ratkaistua mahdollisimman nopeasti.  

Lisätietoja: liittohallituksen puheenjohtaja Tommi Luukkonen, 040-579 5633

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry on vuonna 1951 perustettu ammattikorkeakouluista ja teknillisistä oppilaitoksista valmistuneiden rakennusalan toimihenkilöiden valtakunnallinen 10.000 jäsenen keskusliitto, jonka tavoitteena on parantaa edustamiensa ammattikuntien toimintaedellytyksiä niin työ- kuin yhteiskuntaelämässä.

Ajankohtaista

5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue
5.12.2023

Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Lue
4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue