Ammattiliitto Kelan toimihenkilöt STTK:n jäseneksi

Puheenjohtaja Tuija Sarlinin vuodenvaihde on ollut kiireinen. Uuden liiton perustamisessa on edetty toteutusvaiheeseen. Kelan toimihenkilöt ry vaihtoi nimensä Ammattiliitto Kelan toimihenkilöt ry:ksi ja liittyi STTK:n jäseneksi 1.1.2022.

Keskusjärjestöltä he odottavat jatkossakin aktiivista osallistumista ja aloitteentekijän roolia yhteiskunnallisessa keskustelussa.
− Jäsenillemme tärkeitä teemoja ovat mm. tasa-arvoon liittyvät kysymykset, työelämän muutoksiin liittyvät asiat, kestävä kehitys ja työelämään ja sosiaaliturvaan liittyvä lainsäädäntö, Sarlin listaa.

Tavoitteena yhä vahvempi edunvalvonta

Sarlinin mukaan uutta liittoa perustettaessa lähtökohtana oli, miten muutos vaikuttaa jäseniin ja mitä lisäarvoa se tarjoaa esimerkiksi jäsenten edunvalvontaan ja aktiiviseen jäsentoimintaan.

− Liitollamme on talokohtainen työehtosopimus työnantajan eli Kelan kanssa. Tämä oli myös tärkeä asia päätettäessä perustaa oma ammattiliitto. Lisäksi liitolla on työnantajan kanssa aktiivinen neuvottelutoiminta myös sopimuksen voimassaoloaikana.

Sarlin kertoo liiton luottavan STTK:n asiantuntemukseen ja taustatukeen työelämän lainsäädäntöön ja työmarkkinatalouteen liittyvissä kysymyksissä.

Kolmen hengen toimisto muutti uusiin tiloihin Aikataloon Mikonkadulle. Sarlin sanoo sijainnin olevan KthLiitolle täydellinen, sillä keskeisen sijainnan ansiosta esimerkiksi hallinnon kokouksien järjestäminen onnistuu omalla toimistolla.

Katse tulevaisuudessa

Uuden liiton tavoitteena on rakentaa mielekästä työelämää, jossa työskentelevät hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät.

− Neuvottelemme hyvät työehtosopimukset ja työhyvinvointia tukevat työehdot. Työtahti on viime vuosina muuttunut yhä kiivaammaksi, Sarlin toteaa.

Rutiinitöiden automatisoinnilla, työntekijöiden paremmilla vaikutusmahdollisuuksilla omiin töihinsä ja työjärjestelyihin voidaan turvata työntekijöiden jaksamista ja työhyvinvointia työelämässä.

Sarlin muistuttaa, että työpäivän työtahdin pitää olla sellainen, että ilta on mielekästä vapaa-aikaa yksityiselämässä, eikä mene työpäivästä palautumiseen.

− Pyrimme siihen, että meillä on työnantajan kanssa yhteinen näkemys tulevaisuuden työstämme. Toki tässä kohtaa pitää mainita, että toiminnan perusta on riittävä rahoitus, tässä asiassa olemme riippuvaisia valtion budjetista.

Ajankohtaista

30.11.2023

Lähde mukaan rakentamaan tervettä ja liikkuvaa Suomea

Lue
29.11.2023

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen palkkaharmonisoinnin sovintoon Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä

Lue
29.11.2023

Komissiolta tuki työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulle

Lue
29.11.2023

SuPer: Palkkojen yhdenmukaistamisesta sovinto Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä – lähihoitajien tehtäväkohtaiset palkat korotetaan vaativuustasojen korkeimpiin tehtäväkohtaisiin palkkoihin

Lue
28.11.2023

Ammattiliitto Pron ja Naisten Linjan ohje tarjoaa apua väkivallan kokijoiden auttamiseksi työpaikoilla

Lue
28.11.2023

Tehyn kysely: Hoitajien työhyvinvointi hieman parantunut, silti yli 90 % nuorista hoitajista harkitsee alanvaihtoa

Lue
27.11.2023

Työelämäheikennykset koskettavat erityisesti nuoria

Lue
25.11.2023

Minä en pienestä hätkähdä, mutta…

Lue