Jukka Ala-Outinen Vuoden rialainen 2021

vuoden rialainen

RI Jukka Ala-Outiselle on myönnetty Vuoden rialainen tunnustuspalkinto Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n liittokokouksessa 27.11.2021.

Jukka Ala-Outinen valmistui rakennusinsinööriksi Kuopion teknillisestä oppilaitoksesta vuonna 1980. Saman työnantajan palveluksessa hän on ehtinyt olla jo runsaat 40 vuotta, aloittaessaan Polar-Rakennus Oy:ssä ja vuodesta 1998 yrityskaupan jälkeen Skanska Talonrakennus Oy:ssä.

Ala-Outisen työuraan on mahtunut kymmeniä kohteita, joissa hän on toiminut pääasiassa työpäällikkönä, tuotantojohtajana ja yksikönjohtajana. Hän pitää yhtenä keskeisenä taitekohtana urallaan 1980-luvun puoliväliä, jolloin hänen silloinen esimiehensä antoi tehtäväksi perehtyä korjausrakentamiseen. Sen jälkeen Ala-Outinen on keskittynyt pääosin korjauskohteisiin.

Monet korjaushankkeista ovat olleet teknisesti vaativia ja sijainneet ahtaassa kaupunkiympäristössä, jolloin myös logistiikka on edellyttänyt tarkkaa suunnittelua.

Yksi Ala-Outisen uran kohokohdista on Olympiastadionin mittava ja vaativa perusparannus- ja uudistushanke, jossa hän toimi projektinjohtajana. Kohde palkittiin Rakennuslehden vuoden korjaustyömaana 2018. Ala-Outisen työhistoriaan kuuluu myös kaksi muuta vuoden korjaustyömaana palkittua kohdetta, Porthanian peruskorjaus ja Antinkatu 32 eli nykyinen Lönnrotinkatu 32.

Tällä hetkellä Ala-Outinen johtaa Finlandia-talon peruskorjausta. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa merkkirakennuksessa suojelu on otettava huomioon kaikissa vaiheissa rakennusluvasta lähtien.

”Valinta vuoden rialaiseksi tuntuu todella hyvältä näin työurani loppuvaiheessa. Olen saanut tehdä työtä mielenkiintoisissa hankkeissa lukuisten esimiesten ja alaisten kanssa. Kaikki kohteet ovat syntyneet yhteistyössä, tämä ei todellakaan ole ollut mikään sooloura.”

Vuoden rialainen palkinto myönnetään liiton jäsenelle, joka edustaa merkittävällä tavalla valtakunnallista tai paikallista ”rialaista” osaamista. Huomiota kiinnitetään työkokemukseen, yhteistyökykyyn ja tapaan hoitaa vaativia projekteja. Vuoden rialainen on valittu vuodesta 2005 lähtien.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Kimmo Sandberg/RIA, puh. 0400 411 332

Rakennusinsinöörit ja –arkkitehdit RIA ry on teknillisistä oppilaitoksista ja ammattikorkeakouluista valmistuneiden rakennusalan ammattilaisten sekä alan opiskelijoiden valtakunnallinen liitto. Liitossa on lähes 10.000 jäsentä. RIA on Keskusjärjestö STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue