SuPerin edustajisto: Hoitajapula syvenee – ammattitaidosta tulee maksaa

SuPerin edustajisto vaatii nopeasti ratkaisuja sote-sektoria ja varhaiskasvatusta voimakkaasti koettelevaan hoitajapulaan. Alan palkkaus, työolot ja työnkuva on saatava viimeinkin kuntoon. Kunnat ja valtio ovat luvanneet kansalaisille palvelut, joiden tuottamiseen tulee löytyä ja suunnata riittävästi rahaa. – Hyvä hoito vaatii rahaa, SuPerin edustajiston puheenjohtaja Päivi Inberg muistuttaa.

Koulutetun hoitohenkilökunnan osaaminen on vaikuttavaa, taloudellista ja siitä hyötyy koko yhteiskunta. Ammattitaidosta tulee maksaa asianmukaisesti. Hyvän hoidon ja hoitoalan vetovoiman ydin on hyvä koulutus, joka tulee pitää laadukkaana myös jatkossa. Se on perusta myös asiakas- ja potilasturvallisuudelle, samoin hoitoalan ammattilaisten työturvallisuudelle.

Nuorten hakeutuminen alalle on vähentynyt samaan aikaan kun eläköityminen lisääntyy. Alan vetovoima on heikentynyt, koska työoloja on jo pitkään kurjistettu säästösyistä. Korona-aika on lisännyt hoitoalan kuormitusta entisestään, ja kansalaisille välttämättömien palvelujen tuottaminen on vaatinut hoitohenkilökunnalta liikaa joustamista. Sote-palvelujen tuotanto nojaa hyvin vahvasti hoitohenkilökunnan ylitöiden varaan. Tämä on suuri ongelma alalla ja verottaa jaksamista ja alan vetovoimaa merkittävästi. Samoin johtamisen ongelmat heikentävät alalla pysymistä.

Työvoimapula koettelee myös varhaiskasvatusta, jossa on suuri pula kasvattajista. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien määrää on vähennetty suhteessa varhaiskasvatuksen opettajiin eikä tämä voi olla vaikuttamatta halukkuuteen hakeutua alalle. Ongelma on myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

SuPerin useiden jäsenselvitysten mukaan hoitotyö koetaan edelleen merkitykselliseksi ja antoisaksi. Se ei kuitenkaan riitä, vaan työoloihin ja palkkaukseen halutaan selvää muutosta. Työssä halutaan toteuttaa korkeaa ammattietiikkaa ja se tarkoittaa, että koulutettua hoitohenkilökuntaa on palkattava riittävästi ja työaikaa on voitava suunnata varsinaiseen hoitotyöhön. Palkkauksen on oltava selkeästi nykyistä parempi.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jota työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla. Edustajisto on SuPerin päättävin elin liittokokouskauden aikana. Edustajisto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Edustajiston kokous pidetään 25.−26. marraskuuta.

Lisätiedot:
SuPerin edustajiston puheenjohtaja Päivi Inberg, 040 705 9115
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085

Ajankohtaista

15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue
15.5.2025

STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä

Lue
15.5.2025

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin kevätedustajistopuhe

Lue
12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue