Ammattiyhdistys Nousu liittyy Ammattiliitto Pron jäsenyhdistykseksi 1.1.2022 alkaen

Ammattiyhdistys Nousun edustajisto on tänään päättänyt liittymisestä Ammattiliitto Pron jäsenyhdistykseksi 1.1.2022 alkaen.

Nousun puheenjohtaja Kari Ahola kertoo syistä, jotka johtivat selvitykseen yhteistyöstä ja nyt tehtyyn päätökseen.

– Työnantajaliitot ovat muuttaneet viime vuosina toimintamallejaan, ja sitä myötä heidän edunvalvontansa linja on koventunut. Työnantajien kiihkeä halu siirtyä saneluyhteiskuntaan, jossa työntekijöiden palkkaus ja oikeudet perustuvat korkeintaan lainsäädännön minimiin, ei voi olla sellainen yhteiskunta, joka olisi oikeudenmukainen ja työntekijöiden hyväksyttävissä.

– Myös palkansaajaliikkeen on muututtava, emme saa elää menneisyydessä. Hajallaan olemme heikkoja, yhdessä vahvoja. Nousun päätös tuo finanssisektorin ja sen edunvalvonnan saman katon alle. Nousun erinomaista toimintaa saamme täydentämään Ammattiliitto Pron erinomaiset resurssit. Jäsenemme saavat uusia jäsenetuja ja laajempaa palvelua. Kun meillä on Suomen paras talokohtainen yhdistys Nousu ja Suomen paras ammattiliitto yhdessä, odotukset ovat korkealla, Ahola sanoo.

– Yhdistymisen valmistelu on sujunut erittäin hyvässä yhteisymmärryksessä. Nousun vahva edunvalvonta on ollut vakuuttavaa Nordea-konsernissa. Odotamme innolla yhteistyötä uusien prolaisten henkilöstön edustajien kanssa ja toivotamme kaikki nordealaiset lämpimästi tervetulleeksi Pron jäseneksi, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

Lisätietoa:
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen, gsm 050 576 0389
Ammattiyhdistys Nousun puheenjohtaja Kari Ahola, gsm 050 324 1458

Ammattiliitto Pron kokonaisjäsenmäärä on 120 000 jäsentä, jotka työskentelevät asiantuntija- ja esimiestehtävissä teollisuudessa, finanssialalla, ict- ja viestintäaloilla, palvelualoilla sekä julkisilla aloilla. Pro on STTK:n jäsenliitto.

Ammattiyhdistys Nousu on kaikkien Nordea Bank Oyj:ssä ja sen tytäryhtiöissä työskentelevien toimihenkilöiden, esimiesten ja asiantuntijoiden ammattiyhdistys. Nousu on osa STTK:laista Ammattiliitto Uniota. Nousu on mukana neuvottelemassa rahoitusalan yleissitovasta työehtosopimuksesta. Nousun jäsenmäärä on 4000.

Ajankohtaista

5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue
5.12.2023

Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Lue
4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue