Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK: Sosiaaliturvaa uudistettava kestävällä tavalla

Lisätietoja:

Minna Ahtiainen

johtaja, edunvalvonta

Profiili

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK pitävät tärkeänä lähtökohtana sitä, että sosiaaliturvaa uudistettaessa syy- ja ansioperusteisuus säilyy kantavana perusperiaatteena. Syyperusteisuudella voidaan parhaiten turvata toimeentuloa eri elämäntilanteissa.

Sosiaaliturvauudistus on toteutettava rahoituksellisesti kestävällä tavalla ja työnteon on oltava ensisijainen keino toimeentulon turvaamisessa. Työn vastaanottamisen puolestaan on oltava kannattavaa ja ansioiden vaikutettava sosiaaliturvan tasoon. Työntekijöillä ja työnantajilla on merkittävä rooli sosiaaliturvan rahoittajina.

Sosiaaliturvauudistuksessa on otettava huomioon muuttuva työelämä ja erilaiset työnteon muodot. Yhdistelmävakuutuksen ja sovitellun päivärahan jatkokehittäminen on tarpeen.

Palkansaajakeskusjärjestöt korostavat myös palveluiden merkitystä. Niiden on oltava toimivia, tehokkaita, vaikuttavia ja riittävästi resursoituja. Palveluiden ja etuuksien yhteensovittamista on vahvistettava. Ennaltaehkäisevät ja yksilölliset palvelut, osaamisen vahvistaminen, työvoima- sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden nykyistä parempi integrointi parantavat työllistymisen mahdollisuuksia.

Sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistamisen sijaan on tarpeen selkeyttää järjestelmää. Toimeenpanijoiden välistä tiedonvaihtoa, etuuden maksamiseen liittyvää automatisointia sekä henkilökohtaista tukea ja neuvontaa on parannettava. Monimutkaisesta järjestelmästä täytyy luoda etuudensaajille nykyistä selkeämmin ymmärrettävä ja ennakoitava.

Sosiaaliturvakomitea linjasi syyskuun kokouksessa nopeasti toteutettavia osauudistuksia. Vaiheittaisia pienempiä uudistuksia on tarpeen tehdä kokonaisuudistuksen rinnalla. Palkansaajajärjestöt korostavat kuitenkin, että uudistuksen merkittävimmät periaatelinjaukset pitäisi päättää pian, jotta uudistustyössä voidaan edetä.

Lisätietoja STTK:ssa : johtaja Minna Ahtiainen, STTK, puhelin 050 387 7030

Muut lisätietojen antajat:
sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen, SAK, puhelin 040 827 9855
työmarkkinajohtaja Katarina Murto, Akava, puhelin 050 568 9188

Ajankohtaista

29.5.2023

Jessikka Aro Tehyn viestintäjohtajaksi 1.4.2024 alkaen

Lue
29.5.2023

Puheenjohtajan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
29.5.2023

STTK:n puheenjohtaja kevätedustajistossa: Päättyvä työmarkkinakierros tuo vain välitöntä helpotusta ostovoimahuoliin

Lue
29.5.2023

Edustajiston puheenjohtajan puhe STTK:n edustajistossa

Lue
26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue