Katariina Kainu, tervetuloa STTK:lle töihin!

STTK:n vt. juristiksi on valittu Katariina Kainu (29). Hän on koulutukseltaan oikeustieteiden maisteri. Kainu on ennen STTK:sta työskennellyt muun muassa tasa-arvovaltuutetun toimistossa, sosiaali- ja terveysministeriössä sekä työ- ja elinkeinoministeriössä. Kainu aloittaa työnsä STTK:ssa kesäkuussa.

Mistäpäin Suomea tulet, Katariina?

Olen kotoisin Äänekoskelta eli tulen Keski-Suomesta. Ennen Helsinkiin kotiutumista olen asunut myös Turussa.

Millä mielin tulet STTK:hon töihin?

Tulen STTK:hon töihin erittäin innostunein mielin. Olen jo opintojeni aikana keskittynyt työelämän sääntelyyn liittyviin kysymyksiin, joten olen todella iloinen siitä, että minut valittiin tehtävään.

Mikä sinulle on yleensä työssä tärkeää?

Se, että saan tunteen siitä, että työlläni on merkitystä. Lisäksi käytännön tasolla minulle on tärkeää, että työpaikalla on hyvä ilmapiiri ja töihin on mukava tulla.

Millainen tiimipelaaja olet?

Pidän itseäni reiluna ihmisenä, jolle on tärkeää ottaa muut ihmiset huomioon.

Millainen on mielestäsi kiva työyhteisö?

Mielestäni kiva työyhteisö on kannustava ja avoin. Tiivistetysti kivassa työyhteisössä ihmiset kohtelevat toisiaan ystävällisesti ja kunnioittavasti.

Millä liikut töihin?

Liikun töihin raitiovaunulla.

Paras lounasruoka?

Yleensä perus kotiruoka maistuu minulle lounaalla parhaiten.

Mitä teet, kun et tee töitä?

Näen vapaa-aikanani ystäviäni ja perhettä. Lisäksi harrastan liikuntaa eri muodoissa, mutta nyt korona-aikana liikuntaharrastukseni on keskittynyt lähinnä lenkkeilyyn. Ennen korona-aikaa olen ollut myös aktiivinen elokuvissa kävijä.

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue