Jyty varoittaa työehtojen sopimusshoppailun tiestä

Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto on äärimmäisen huolestunut kehityksestä, jossa kunnat työnantajina ovat lähteneet lisääntyvässä määrin sopimusshoppailun tielle heikentämällä useimmiten pienipalkkaisten ja muutenkin heikoimmassa asemassa olevien naisvaltaisten alojen henkilöstön työehtoja. Tätä niin sanottua työehtosopimusshoppailua on kustannussäästöihin vedoten harrastettu aiemmin yrityksissä, mutta viime vuosina se on yleistynyt myös julkisissa palveluissa kunnissa ja niiden omistamissa yhtiöissä.

Ammattiliitto Jyty on törmännyt viimeisimpänä tapauksena konkreettisesti tähän työehtosopimusshoppailuun Oulun kaupungissa, jossa ateria- ja puhtauspalveluita on päätetty ulkoistaa. Päätös on riitautettu ja sitä käsitellään parhaillaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa.

Jytyn liittovaltuusto ei hyväksy jäsentensä palkkojen halpuuttamista eikä työehtojen räikeää polkemista Oulussa eikä missään muuallakaan.  Liittovaltuusto korostaa, että kuntien perustehtävä on pitää huolta siitä, että kuntalaiset saavat laadullisesti hyviä palveluja.  

Valitettavasti kokemukset ulkoistamisista osoittavat, että ulkoistetut palvelut eivät olekaan vastanneet mm. laadun osalta niitä kriteereitä, joita kilpailutustilanteessa on luvattu. Kokemukset osoittavat lisäksi, että hankintaosaamisessa on puutteita. Ostopalvelun tarkka sisältö ja lisäpalveluiden hinnoittelu jäävät liian usein valitettavan vähälle huomiolle.

Jos ulkoistamisvimmassa tuijotetaan vain yhtä mittaria eli kustannuksia tai kuvitellaan, että kilpailutuksen kautta löydetään runsaasti markkinaehtoista toimintaa, vaarana on, että mennään rytinällä metsään. Sen hankintaosaamisen puute on karulla tavalla osoittanut.

Jytyn liittovaltuusto korostaa, että kuntatyönantajalta vastuullista toimintaa ei ole kuntalaisten toimivien ja laadukkaiksikin mitattujen palveluiden heikentäminen vain sillä perusteella, että veroeuroilla tuotettavia palveluita siirretään jopa yhä suurempia voittoja hamuavien kansainvälisten yritysten hoidettavaksi.

Tuotettiin palvelut ostopalveluna tai kunnan henkilöstön omana työnä, pohjimmiltaan kuntien perus- ja hyvinvointipalveluissa kysymys on työntekijöiden osaamisalueiden mahdollisimman laaja-alaisesta hyödyntämisestä. Tällöin hyvä johtaminen ja palkitseminen ovat työn tuloksellisuuden kannalta merkittävässä asemassa. On ensiarvoisen tärkeää lisäksi kehittää työn vaikuttavuutta ja työhyvinvointia käsi kädessä.

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Lisätietoja: puheenjohtaja Jonna Voima, jonna.voima@jytyliitto.fi, puh 0505912341

Ajankohtaista

17.3.2025

Rasismiin puuttuminen on työelämän perustaito

Lue
17.3.2025

Pro ilmoitti lakosta suunnittelu- ja konsulttialalle

Lue
17.3.2025

Kela-korvausten valinnanvapauskokeilu

Lue
13.3.2025

SAK, Akava ja STTK: Suojelutyölaki Suomessa tarpeeton ja pohjoismaisittain poikkeuksellinen

Lue
12.3.2025

ERTO: Taloushallintoalan työtaistelutoimet alkavat 17.3.

Lue
12.3.2025

Osaamisunioni-aloite haastaa Eurooppaa investoimaan osaamiseen

Lue
11.3.2025

Tehy: Työntekijän voitava imettää lastaan työpäivän aikana työajallaan – imetysvapaasta saatava kirjaus työehtosopimukseen

Lue
11.3.2025

Tehy ja SuPer: Työolojen tasa-arvoa tulee lisätä myös tällä neuvottelukierroksella – lyhyempi työaika yötyötä tekeville

Lue