Metsäyhtiö UPM irtisanoi Kaukaan sahan toimihenkilöiden luottamusmiehen

– Jos miljarditulosta tekevälle yhtiölle on helpompaa maksaa irtisanomisesta korvaukset kuin noudattaa lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia, on paikalliselle sopimiselle turha asettaa kovin korkeita toiveita tulevaisuudessa, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo. 

Metsäyhtiö UPM on irtisanonut Kaukaan sahan toimihenkilöitä edustavan luottamusmiehen työehtosopimuksen vastaisesti tänään torstaina 15. huhtikuuta 2021.  

 – Ennen irtisanomista UPM:n Kaukaan sahan johto vakuutti, ettei tässä ole kyse henkilökohtaisesta asiasta. Tässä on siis kyse laajasta ammattiyhdistysliikkeen murentamispyrkimyksestä, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen kertoo. 

Työsopimuslaki takaa luottamusmiehelle irtisanomissuojan. Malisen mukaan UPM koettelee lainsäädännön rajoja eikä enää kunnioita työsopimuslakia tai Metsäteollisuus ry:n solmimia työehtosopimuksia ammattiliittojen kanssa.  

 – UPM:n työmarkkinatoiminta on saavuttanut pohjanoteerauksen eikä siinä ole mitään vastuullista, Malinen sanoo. 

Paperiteollisuuden toimihenkilösopimus on voimassa joulukuun 2021 loppuun asti ja mekaanisen metsäteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimus helmikuun 2022 loppuun asti. 

Paikallinen sopiminen edellyttää parempaa suojaa henkilöstön edustajille 

Pro vaatii uutta lainsäädäntöä, jossa yrityksille asetetaan merkittäviä yhteisösakkoja yrityksen liikevaihdon ja koon mukaisesti tilanteissa, joissa työlainsäädäntöä rikotaan räikeällä tavalla. Paikallista sopimista pohtivan työryhmän on myös aidosti asetettava henkilöstön edustajan asemaa koskeva suoja nykyistä korkeammalle.  

 – Jos miljarditulosta tekevälle yhtiölle on helpompaa maksaa irtisanomisesta korvaukset kuin noudattaa lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia, on paikalliselle sopimiselle turha asettaa kovin korkeita toiveita tulevaisuudessa, Malinen sanoo. 

UPM muuttaa linjaansa koko ajan kovemmaksi

Metsäyhtiö UPM on aiemmin ilmoittanut, ettei se neuvottele toimihenkilöiden työehdoista ammattiliittojen kanssa.  

– UPM pyrkii yksipuolisesti sanelemaan sairausajan palkat, äitiys- ja isyysvapaan korvaukset sekä lomarahat Suomessa. Yritys kunnioittaa sopimuksia ja vuoropuhelua ammattiliittojen kanssa kuitenkin muualla maailmassa, sopimusalavastaava Petteri Hyttinen toteaa. 

UPM:n luottamushenkilöt kertoivat yrityksen johdolle suunnatussa avoimessa kirjeessään 18. maaliskuuta 2021 olevansa erittäin pettyneitä työnantajan toimintaan. Luottamushenkilöt olivat järkyttyneitä siitä, kuinka yritys suorastaan halveksii omia arvojaan, jotka korostavat luottamusta ja sopimista. 

Lisätiedot 
Jorma Malinen, puheenjohtaja, puh. 050 576 0389
Anssi Vuorio, johtaja, puh. 050 564 5376
Petteri Hyttinen, sopimusalavastaava, puh. 050 377 8825

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue