RIAn hallitus: Katse kohti pandemian jälkeistä aikaa

Rakentamisen aktiviteetti on säilynyt toistaiseksi korkealla tasolla pandemiasta huolimatta, mutta alalla arvioidaan pandemian vaikutusten iskevän viiveellä kuluvan vuoden aikana.

– Suomessa on siirrettävä katsetta jo pandemian jälkeiseen aikaan. Kaupungistuminen ei ole pysähtynyt, asuntokannan ikärakenne ei ole muuttunut eikä erilaisten korvausinvestointien tarve ole vähentynyt. Tuleviin haasteisiin on varauduttava, toteaa RIAn puheenjohtaja Tommi Luukkonen.

Suomessa esimerkiksi asuinrakennusten korjaukset kohdistuvat edelleen pääosin putkistojen sekä julkisivujen ja sisäpintojen korjauksiin. Rakennusten energiatehokkuutta ja hiilineutraaliutta parantavat korjaukset ovat vähäisiä. Suomen ja EU:n rakennuksiin kohdistuvien vuoden 2030 tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan paljon uusia vauhdittavia toimenpiteitä.

Hallituksen tuleekin kehysriihessään edistää kestävää kehitystä ja päästöjen vähentämistä. Luukkonen esittää, että valtion ja kuntien kiinteistöjen peruskorjauksia on jatkettava määrätietoisesti esimerkiksi uuden tukiohjelman avulla. Lisäksi kehysriihessä on varattava riittävästi ARAn myöntämisvaltuuksia sosiaalisen asuntotuotannon toteuttamiseksi. Rakentamisen edellytysten parantaminen on parasta yhteiskunnallista elvyttämistä, millä on kauaskantoiset vaikutukset.

Asuntotuotannon ja liikenneinfran yhteensovittaminen on oltava itsestäänselvyys korona-ajan jälkeisessä Suomessa. Keskeisten kaupunkien välillä on oltava nopeat ja sujuvat ratayhteydet.

– Maa- ja vesirakentamisen arvioidaan hieman vähenevän tänä vuonna, joten kapasiteettia uusille hankkeille on olemassa. Uusien ratahankkeiden suunnittelu on käynnistymässä, mutta hallituksen on löydettävä rahoitusta hankkeille. Myös muun liikenneverkon kunnossapidosta ja kehittämisestä on pidettävä huolta koko maassa. Liikenneverkon kunnostaminen on aloitettava valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman pohjalta, Tommi Luukkonen vaatii.

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n liittohallitus kokoontui 8.4.2021.

 Lisätietoja: Puheenjohtaja Tommi Luukkonen, tommi.luukkonen@arkkitehtipalvelu.fi  040-579 56 33

Ajankohtaista

16.4.2025

Varmaa on vain epävarmuus

Lue
15.4.2025

Erto on tänään ilmoittanut henkilöstöalan työt historialliseen lakkoon

Lue
15.4.2025

Tehy: Hallituksen puoliväliriihessä ei voi enää leikata lisää sote-palveluista – antaako Petteri Orpo hyvinvointialueille lisäaikaa talouden sopeuttamiseen – myös verotusta on kehitettävä oikeudenmukaisemmaksi

Lue
15.4.2025

Kasvun eväitä etsimässä

Lue
14.4.2025

Tehy faktantarkisti työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen väitteet – ”TEM levittää virheellistä tietoa, ei kestä merivettä”

Lue
14.4.2025

Kasvun eväät – näkemyksiä elinkeinopolitiikan kehittämiseen

Lue
14.4.2025

Kansa nousi hallituksen linjaa vastaan ja äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta

Lue
11.4.2025

Kauppasodan seurauksena kauppasopimusten kulta-aika

Lue