Nuori – ei ole olemassa ilmaista lounasta

On onnekasta syntyä Suomeen. Elämme hyvinvointivaltiossa, jossa saamme nauttia ilmaisesta koulutuksesta korkeakoulutasolle asti. Maassamme on laajat tukijärjestelmät ja -verkostot, jotka takaavat toimeentulon myös hädän tai onnettomuuden sattuessa. Olemme yksi maailman tasa-arvoisimmista valtioista. Ei ole siis ihme, että Suomi on jälleen rankattu maailman onnellisimmaksi maaksi. 

Onnellisuus, mahdollisuus kouluttautumiseen taustasta riippumatta ja hyvinvointia ylläpitävä tukiverkosto on kuitenkin rakennettu pitkän ajan saatossa ja kovalla työllä. Modernissakaan yhteiskunnassa ei pitäisi unohtaa, että olemme eläneet – maailmanhistorian näkökulmasta – poikkeuksellista aikaa jo ennen koronaa. Ei ole olemassa ilmaista lounasta, vaikka meille viimeisten vuosikymmenten sukupolville monet elintärkeät asiat vaikuttavat itsestäänselvyyksiltä. Edut ja hyvinvointi vaativat jatkuvaa toimintaa ja aktiivisuutta.  

Nuorten ja opiskelijoiden puolesta puhuvat pääasiassa nuoret ja opiskelijat. Jos olemme hiljaa, meidät on helppo sivuuttaa tärkeitä päätöksiä tehtäessä. Meidän on muistutettava päättäjiä jatkuvasti siitä, että haluamme tulevaisuuden, jossa me ja tulevat sukupolvet voimme rakentaa elämäämme yhtä hyvin edellytyksin kuin vanhempamme. 

Meidän on muistutettava päättäjiä jatkuvasti siitä, että haluamme tulevaisuuden, jossa me ja tulevat sukupolvet voimme rakentaa elämäämme yhtä hyvin edellytyksin kuin vanhempamme. 

Tällä hetkellä tuo tulevaisuus näyttää epävarmalta. Korona-aika on vaikuttanut huomattavasti nuorten mielenterveyteen ja heikentänyt monen työllistymismahdollisuuksia. Elämme murroksessa ja on äärimmäisen tärkeää, että osallistumme ja vaikutamme siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu ja ketkä päättävät seuraavien vuosien ja vuosikymmenten toimintalinjoista. 

Tulevat kuntavaalit tarjoavat mahdollisuuden suunnata kannatus sinne, missä toimitaan meidän etujemme puolesta. Me voimme äänestää päättäjiksi juuri niitä nuoria ja opiskelijoita, jotka ajavat ryhmämme asiaa motivoituneesti ja aidolla intohimolla. Tässä prosessissa yhdelläkin äänellä on merkitystä. Sinun äänelläsi on merkitystä.  

Rakennetaan tulevaisuudesta meidän näköisemme ja äänestetään kesän kuntavaaleissa joukolla niiden arvojen puolesta, joilla pystymme varmistamaan antoisan, onnellisen ja turvallisen elämän jokaiselle nuorelle sekä tänään että huomenna.  

Lähdetään siis äänestämään tulevaisuutemme puolesta. 

Tapio Mattila 
Kirjoittaja on STTK-Opiskelijoiden varapuheenjohtaja 

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue