STTK: Työssäoloehdon sitominen tuloihin vie työttömyysturvaa väärään suuntaan

Lisätietoja:

Samppa Koskela

juristi, sosiaaliturvalainsäädäntö

Profiili
tyhjä työpiste

Työttömyysturvan kehittämisen työryhmä on tarkastellut muun muassa työttömyysturvan työssäoloehtoa, kestoa, lomautettujen osaamisen kehittämistä ja erorahamallia. Työryhmä julkaisi raporttinsa tänään. Sen ehdotukset eivät ole kaikilta osin yksimielisiä.

STTK pitää erittäin tärkeänä, että työttömyysturvaa kehitetään jatkossakin vastaamaan paremmin muuttuvan työelämän vaatimuksia, mutta ei kannata työryhmän ehdotusta työssäoloehdon muuttamisesta tuloperusteiseksi. STTK jätti tätä koskevan eriävän mielipiteen.

Työryhmän ehdotuksen mukaan työssäoloehto täyttyisi, jos henkilöllä on ollut tuloja vähintään 844 euroa kuukaudessa kuuden kuukauden ajan. Nykyisin edellytys on 18 tuntia työtä viikossa 26 kalenteriviikon ajan.
– Tuloperusteinen työssäoloehto ei kohtelisi työntekijöitä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Siinä palkkataso vaikuttaisi työssäoloehdon täyttymiseen. Työntekijän, joka tekee saman verran työtä kuin toinen, mutta jonka palkkatulot ovat pienemmät, olisi vaikeampi täyttää työssäoloehtoa. Palkkataso myös vaihtelee merkittävästi eri alojen välillä: varsinkin monilla naisvaltaisilla aloilla palkkataso on keskimääräistä pienempi, juristi Samppa Koskela toteaa.

Toinen merkittävä ongelma ehdotetussa tuloperusteisessa työssäoloehdossa liittyy pätkä- ja keikkatyötä tekevien ansiopäivärahan korvaustason heikentymiseen.
– Jos työntekijä täyttää työssäoloehdon pätkittäin useissa lyhyissä työsuhteissa ja tehden esimerkiksi erilaisia keikkatöitä, tuloperusteinen työssäoloehto merkitsisi ansiopäivärahan korvaustason heikentymistä nykyiseen verrattuna.

Työssäoloehdon muuttaminen tuloperusteiseksi veisi turvaa väärään suuntaan.
– Työttömyysturvaa olisi etenkin näin epävarmassa työmarkkinatilanteessa vahvistettava ja luotava lisää positiivisia työllistymisen kannusteita. Pidämme hyvänä sitä, että työryhmä huomioi ehdotuksissaan lomautettujen tarpeet osaamisen kehittämiseen, mutta olisimme toivoneet työryhmältä muun muassa työttömyysturvan erorahamallin tarkempaa analysointia etenkin työllistymisen kannusteiden näkökulmasta, Samppa Koskela toteaa.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue