Lakko alkoi Kotidatassa – Pro tuomitsee rikkurityövoiman käytön

Suomen Kotidatan henkilöstö on tänään 25. päivänä marraskuuta aloittanut työtaistelun. Mikäli sopua ei saavuteta, niin laillinen lakko kestää 22.12.2020 saakka.

Työnantaja on jälleen kääntynyt ICT-ammattilaisia etsiessään sisärakentamisen ammattilaisen eli Nurmix Oy:n puoleen murtaakseen lakon.

— Kotidatalta ICT-palveluja ostavien isojen teleoperaattoreiden kuten Elisan ja Telian on syytä olla huolissaan lakon aikana antamansa asiakaspalvelun laadusta. Ovatko Elisa ja Telia tietoisia asiasta ja hyväksyneet sen? Ammattiliitto Pron ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä kysyy.

Kotidata on ilmoittanut henkilöstölleen, ettei sen ole mahdollista maksaa työntekijöilleen asianmukaista palkkaa.

— Tämä on valitettava, mutta selkeä viesti. Kotidata ei halua neuvotella asiasta, saati saada asiaan korjausta. Henkilöstö ja Pro pysyvät edelleen vaatimuksissaan, että työstä tulee maksaa työn vaativuutta vastaavaa palkkaa, Mäkelä sanoo.

Kotidata on myös väittänyt työntekijöilleen lähettämässä viestissä, että luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu ovat mukana työnantajan valitsemassa työpaikkatoimikunnassa.

Henkilöstön harhaanjohtaminen on erittäin tuomittavaa, eikä lisää työnantajan uskottavuutta henkilöstön keskuudessa. Työpaikkatoimikunta on työnantajan valitsema, eikä edusta henkilöstön tahtoa, joten henkilöstön edustajat eivät osallistu sen toimintaan, Ammattiliitto Pron sopimusala-asiamies Seppo Lundgren toteaa.

Pro lopettaa välittömästi työtaistelutoimet Kotidatassa, kun Kotidata ilmoittaa haluavansa sopia kiistan ja maksaa työntekijöilleen asianmukaista palkkaa.

Lisätietoa: Ammattiliitto Pron sopimusalavastaava Mika Mäkelä, p. 050 592 5177

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.

Ajankohtaista

1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue
27.6.2025

Toimeentulotuen kokonaisuudistus

Lue