STTK: Pohjoismainen yhteistyö koronan jälleenrakennuksessa entistä tärkeämpää

Maailmanlaajuinen Covid-19-kriisi on pakottanut Pohjoismaat ottamaan käyttöön työmarkkina- ja elinkeinotoiminnan poikkeuslakeja sekä rajoittamaan maahantuloa. Vapaan liikkuvuuden rajoitukset ovat laittaneet myös pohjoismaisen yhteistyön kovaan stressitestiin. Haasteista huolimatta kaikissa pohjoismaissa hyvinvointivaltion turvaverkko on onnistunut kannattelemaan yhteiskuntaa kriisin yli.

– Vuosi 2020 on ollut täynnä mullistuksia, mutta samalla antanut meille arvokkaan opetuksen yhteiskuntiemme vahvuuksista, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kuvaa.

Kaikkia Pohjoismaita yhdistävä vahvuus on työmarkkinaosapuolten yhteistyön ja sopimisen kulttuuri.

– Kriisitilanteessa se on antanut joustavan mahdollisuuden torjua pandemian vaikutuksia työmarkkinoilla nopeasti, mutta silti sosiaalisesti oikeudenmukaiseksi koetulla tavalla. Tämä lisää luottamusta.

Palolalle PAY:n puheenjohtajuus ensi vuodeksi

Palola toimii ensi vuoden puheenjohtajana pohjoismaisten ammattiliittojen yhteisjärjestö PAY:ssa (Nordens fackliga samorganisation NFS). Sen hallitus kokoontui tänään etäyhteyksin. Järjestön ensi vuoden työlistalla ovat esimerkiksi ilmastonmuutos ja oikeudenmukainen siirtymä, työn murros, tasa-arvo sekä COVID-19:n vaikutukset nuorten työelämään pääsyyn.

Palola korostaa, että kaikki Pohjoismaat ovat koronan jälleenrakennuksessa lähitulevaisuudessa samojen sosiaalisten, ekologisten ja taloudellisten haasteiden edessä. Suomi toimii ensi vuoden Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaana ja voi omassa roolissaan vauhdittaa yhteistyön tiivistämistä.

– Ilmastonmuutoksen ja digitalisaation kaltaiset megatrendit pakottavat kaikki pohjoismaat tekemään arvovalintoja ja luomaan tulevaisuuden ratkaisuja kasvun, hyvinvoinnin ja työelämän kehittämisen osalta. Meillä on yhteisiä haasteita, mutta ennen kaikkea toimiviksi todettuja yhteisiä ratkaisuja ja voimme oppia toisiltamme lisää. Siksi pohjoismaisen yhteistyön tiivistäminen on koronan jälleenrakennusvaiheessa jopa aiempaa tärkeämpää, hän painottaa.    

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puheenjohtaja, p. 040 509 6030

Lisätietoja: www.nfs.net

Ajankohtaista

29.11.2023

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen palkkaharmonisoinnin sovintoon Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä

Lue
29.11.2023

Komissiolta tuki työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulle

Lue
29.11.2023

SuPer: Palkkojen yhdenmukaistamisesta sovinto Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä – lähihoitajien tehtäväkohtaiset palkat korotetaan vaativuustasojen korkeimpiin tehtäväkohtaisiin palkkoihin

Lue
28.11.2023

Ammattiliitto Pron ja Naisten Linjan ohje tarjoaa apua väkivallan kokijoiden auttamiseksi työpaikoilla

Lue
28.11.2023

Tehyn kysely: Hoitajien työhyvinvointi hieman parantunut, silti yli 90 % nuorista hoitajista harkitsee alanvaihtoa

Lue
27.11.2023

Työelämäheikennykset koskettavat erityisesti nuoria

Lue
25.11.2023

Minä en pienestä hätkähdä, mutta…

Lue
24.11.2023

Sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksan muuttaminen

Lue