Suomen pelastusalan ammattilaiset: Hätäkeskukset tarvitsevat lisää työntekijöitä pikaisesti – päivystäjäpula kuormittaa salihenkilöstöä

Hätäkeskuspäivystäjien työhyvinvointia ja työssä jaksamista on tuettava useilla eri toimilla. Keskeinen ratkaistava asia on Hätäkeskuslaitoksen pysyväksi muodostunut henkilöstöpula.

— Hätäkeskuksiin tarvitaan lisää henkilöstöä pikaisella aikataululla. Valtion on osoitettava riittävät resurssit, jotta uusien hätäkeskuspäivystäjien kouluttaminen ja palkkaaminen on mahdollista, sanoo johtaja Kim Nikula Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALista.

— Hätäkeskuspäivystäjien koulutuksessa on jatkossakin hyödynnettävä myös alueellisia kursseja, joista on hyviä kokemuksia, Nikula jatkaa.

Hätäkeskuksissa on pitkään ollut henkilöstön rekrytointivaikeuksia, jonka vuoksi hätäkeskuspäivystäjien jaksaminen on ollut koetuksella. Henkilöstöpulaan on osaltaan johtanut päivystäjien irtisanoutuminen.

— Pois lähteneiden motiivit on syytä selvittää tarkasti, tarvittaessa ulkopuolisella avulla. Tämän jälkeen voimavaroja tulee ohjata päivystyssalien työn kehittämiseen henkilöstölähtöisesti. Samaan aikaan pitää huolehtia hätäkeskuslaitoksen sisäisen koulutuksen toimivuudesta ja ajantasaisuudesta, sanoo puheenjohtaja Kaarina Salomaa Hätäkeskusammattilaisten liitosta.

Jo nyt on tiedossa ratkaisuja, joita päivystäjien työkuormaan ja työvoimapulaan on käytettävissä. Jos päivystäjäkoulutuksen opiskelijavalinnassa painotetaan haastatteluja, voidaan vuorotyöhön sitoutuneet hakijat löytää entistä paremmin. Hätäkeskuksiin on tulossa joustava työvuorosuunnittelu, mutta jo ennen järjestelmän käyttöönottoa voidaan toteuttaa yksilöllisiä päivystäjien työaika- ja työvuorojoustoja.

— Hätäkeskusten verkottunut toimintamalli mahdollistaa sen, että päivystäjällä on mahdollisuus työskennellä fyysisesti toisen alueen hätäkeskuksessa vastatessaan oman alueen hätäpuheluihin. Päivystäjillä on tähän valmiuksia, kykyä ja halua. Myös päivystäjän työstä pois lähteneitä on mahdollista houkutella takaisin uusilla järjestelyillä, Salomaa sanoo.

Hätäkeskuspäivystäjät toivovat henkilöstön aloitteiden huomioimista ja työnsä arvostamista.

— Työnhyvinvoinnin parantamisessa tarvitaan tekoja. Toivomme, että hätäkeskuspäivystäjien työssä jaksamista pystytään jatkossakin hätäkeskuksissa edistämään hyvässä yhteistyössä henkilöstön ja työnantajan kanssa, Salomaa toteaa.

Lisätietoja:
Järjestön johtaja Kim Nikula, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry, p. 040 716 1805, kim.nikula@spal.fi
Puheenjohtaja Kaarina Salomaa, Hätäkeskusammattilaisten liitto HAL ry
p. 045 111 6816, kaarina.salomaa@spal.fi

Ajankohtaista

12.9.2025

Tehyn johto soteministeri Grahn-Laasoselle: Raskaussyrjintä riivaa sote-alaa jo nyt, ja lakimuutos lisäisi sitä entisestään

Lue
12.9.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen huolissaan Suomen mediakentästä ja toimittajien jaksamisesta – ”STT:n, MTV:n, Ylen ja HS:n uutisointi on turvattava ja journalisteista pidettävä huolta”

Lue
11.9.2025

Laadukasta varhaiskasvatusta tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan

Lue
11.9.2025

Hyvinvointialueiden rahapula ei oikeuta lakien rikkomiseen

Lue
11.9.2025

Sodat leimasivat von der Leyenin puhetta

Lue
10.9.2025

Selvitys: Maahanmuuttaja-naiset kokevat Suomen yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen

Lue
10.9.2025

Töitä maahanmuuttajanaisille – STTK:n esityksiä maahanmuuttajanaisten työllisyyden tukemiseksi

Lue
9.9.2025

Velkajarru pohjassa talouskasvu hyytyy

Lue