Pron Malinen: ”Työtuomioistuin ei kuullut Prota Kotidatan työehtosopimuskiistan ratkaisussa”

Pro vaatii edelleen Kotidataa noudattamaan ICT-alan työehtosopimusta, sillä tilanne on kohtuuton Kotidatan toimihenkilöiden kannalta.

Työtuomioistuin antoi Suomen Kotidata Oy:n työehtosopimusta koskevan ratkaisunsa 3. syyskuuta. Sen mukaan Kotidatassa voidaan noudattaa kaupan alan työehtosopimusta, joka on heikompi kuin ICT-alan toimihenkilöiden työehtosopimus. Pro vaati, että ICT-alan työtehtäviä tekevien toimihenkilöiden työehdot määrää ICT-alan työehtosopimus.

– Prota ei kuultu työtuomioistuimen ratkaisussa lainkaan. Ratkaisu perustuu Kotidatan ja Kaupan liiton antamiin virheellisiin väittämiin yrityksen toiminnasta ja toimihenkilöiden työtehtävistä, toteaa Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

Kaupan liitolla oli tiedossaan todelliset henkilöstön tehtävät, jotka eivät olisi puoltaneet kaupan työehtosopimuksen soveltamista ja työtuomioistuimen tekemää ratkaisua, Malinen jatkaa.

Mikäli Prota olisi kuultu asiassa olisi päätös voinut olla erilainen. Nyt asiassa sivuutettiin Pron perustelut, jotka kerrottiin jo valtakunnansovittelijan johdolla käydyssä sovittelussa.

Pro vaatii edelleen Kotidataa noudattamaan ICT-alan työehtosopimusta, sillä tilanne on kohtuuton Kotidatan toimihenkilöiden kannalta.

– ICT-alan töitä tekevät toimihenkilöt ansaitsevat samat työehdot kuin heidän kanssaan samoja töitä tekevät kollegansa Elisalla ja Telialla. Pro ei hyväksy alipalkkausta ja työehtosopimushoppailua missään nimessä. Kotidatan toimihenkilöiden työsuhteen ehdot ovat niin huonot, että tuntipalkka saattaa pahimmillaan jäädä muutamaan euroon.

Pro harkitsee, millaisilla oikeudellisilla ja muilla jatkotoimilla jäsenten työehdot saadaan korjattua ja alipalkkaus loppumaan yrityksessä mahdollisimman nopeasti.

Lisätiedot:
Jorma Malinen, puheenjohtaja Ammattiliitto Pro, puh. 050 576 0389
Mika Mäkelä, sopimusalavastaava Ammattiliitto Pro, puh. 050 592 5177

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.

Ajankohtaista

25.3.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta suunnittelu- ja konsulttialalle

Lue
25.3.2025

Rapautuuko luottamus soteen? 

Lue
21.3.2025

Kelan tes-neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos

Lue
20.3.2025

Maailman parhaat ansaitsevat parempaa – Tehyn kampanja nostaa alan ammattilaisten äänen kuuluviin

Lue
20.3.2025

Tehy: Hallituksen lakiesitys ensihoitajien suojelemiseksi riittämätön – Sote-alan väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan samanlaiset standardit kuin teollisuudessa

Lue
20.3.2025

Sovitun täytyy pitää

Lue
20.3.2025

Tekoäly voi syyllistyä rasismiin, myös työelämässä

Lue
19.3.2025

Inhimillinen työelämä ja tulevaisuudenusko hukassa

Lue