Työtaistelu on alkanut Suomen Kotidatassa – työntekijöille pahimmillaan vain muutaman euron tuntipalkka

Henkilöstö on aloittanut tänään keskiviikkona kello 6 työnseisauksen Suomen Kotidata Oy:ssä. Työnseisaus kestää perjantaihin saakka.

Työtaistelun tarkoituksena on saada yritys noudattamaan ICT-alan toimihenkilöiden työehtosopimusta ja puuttua räikeisiin alipalkkaustilanteisiin, joita Kotidatassa on ollut jo pitkään. Aluksi yhtiössä ei noudatettu mitään työehtosopimusta, ja tällä hetkellä yhtiö sanoo noudattavansa kaupan alan työehtosopimusta.

Pron näkemyksen mukaan kaupan alan työehtosopimus ei sovellu yhtiössä tehtäviin töihin. Nykyinen työehtosopimus ei ota huomioon ICT-alan erityispiirteitä eikä sen määrittämä palkkataso vastaa työn vaativuutta, jonka mukaisesti esimerkiksi ICT-alalla teleoperaattoreiden alihankinnassa tulisi maksaa palkkaa.

– ICT-alan työehtosopimuksen noudattaminen ratkaisee kiistan, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa.

– Pro ei käy kauppaa jäsentensä työsuhteiden ehdoilla, eikä hyväksy ehtojen polkemista, Ammattiliitto Pron sopimusala-asiamies Seppo Lundgren sanoo.

Räikeää alipalkkausta ja työehtojen polkemista

Pron tietoon on tullut tilanteita, joissa henkilöille on maksettu esimerkiksi 10 euron urakkapalkka työstä, johon kuluu useampi tunti aikaa matkoineen sekä valmisteluineen. Tuntipalkka voi jäädä pahimmillaan vain muutamaan euroon. ICT-alan toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukainen korvaus tämänkaltaisista asiantuntijatehtävistä olisi moninkertainen, eli ainakin yli 15 euroa tunnilta.

– Yrityksen toiminta on räikeää toimihenkilöiden ansioiden polkemista ja vastuutonta työnantajapolitiikkaa, Ammattiliitto Pron ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä toteaa.
Sopimusalavastaavan mukaan liiton jäsenillä on myös paljon muita palkkaukseen liittyviä erimielisyyksiä yrityksen kanssa, eikä niitä ole suostuttu ratkaisemaan.

– On oikeutettua vaatia asiantuntijatyöstä sille kuuluva palkka.

Pro pitää yrityksen toimintaa kohtuuttomana

Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala on pitänyt Pron toimintaa kohtuuttomana. Sopimusalavastaava Mäkelä pitää tilannetta absurdina.

– Tätä näkemystä on hankala ymmärtää, koska yrityksen toimihenkilöt ovat yrittäneet ratkaista kiistaa jo yli kahden vuoden ajan. Pikemminkin on kohtuutonta, että yritys on venyttänyt asiaa niin pitkälle, ettei toimihenkilöille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin taistella oikeuksistaan työtaistelun keinoin, Mäkelä toteaa.

Ammattiliitto Pro jätti valtakunnansovittelijalle työtaisteluvaroituksen 28.7.2020. Se koski Suomen Kotidata Oy:n työnseisausta, joka alkoi tänään 12.8. klo 6.00 ja päättyy 14.8.2020 klo 23.59.

Lisätietoja:
Jorma Malinen, puheenjohtaja, p. 050 576 0389
Seppo Lundgren, sopimusala-asiamies, p. 044 080 0808
Mika Mäkelä, sopimusalavastaava, p. 050 592 5177

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue