Ammattiliitto Pro ilmoitti Suomen Kotidatan lakkovaroituksesta

Pro ilmoitti Suomen Kotidatan lakkovaroituksesta – työnantajalla ei neuvotteluhalukkuutta ja painostanut henkilöstöä järkyttävästi

Suomen Kotidatan työnseisaus alkaa 12. elokuuta. Suomen Kotidatassa oli jo heinäkuussa ulosmarssi ja lakko. Työnantajalla ei ole ollut minkäänlaista halukkuutta neuvotella Ammattiliitto Pron kanssa. Sen sijaan työnantaja painosti työtaistelussa olleita työntekijöitä ennennäkemättömällä tavalla.

– Suomen Kotidatan nykyisellä työehtosopimuksella on jo pitkään törkeästi poljettu työntekijöiden työehtoja ja aina ei ole noudatettu edes sitä sopimusta. Yrityksen pitäisi noudattaa Pron ja Paltan neuvotteleman ICT-alan työehtosopimusta ja hoitaa viipymättä maksamatta jääneiden palkkojen ja muiden työehtosopimukseen liittyvien korvausten maksaminen, sanovat henkilöstöä edustavat päätyösuojeluvaltuutettu Jenni Nieminen ja pääluottamusmies Kalle Rantasuo.

Suomen Kotidatan työntekijät tekevät aivan vastaavia töitä kuin alan isojen yritysten operaattorien liikkeissä ja lähituessa kuluttaja-asiakkaille ja yrityksille ICT-alan työehtosopimuksella tekevät asiantuntijat.

– Olemme esittäneet yritykselle useita neuvottelupyyntöjä asiasta, mutta minkäänlaista neuvotteluhalukkuutta ei ole ollut, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

– Edellisen työnseisauksen aikana keskellä yötä lähetetyt viestit ja työntekijöiden painostukseksi kokemat puhelut eivät kuulu normaaliin työmarkkinatoimintaan, Ammattiliitto Pron ICT-alan sopimusala-asiamies Seppo Lundgren sanoo.

Pron ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä toteaa, että painostuksesta huolimatta työtaistelu onnistui hyvin ja työntekijät lähettivät voimakkaan viestin työnantajalle, että ovat valmiita taistelemaan oikeuksistaan.

– Ammattiliitto Pro ei hyväksy työntekijöihin kohdistuvaa painostusta missään tilanteessa ja tuomitsee työnantajan painostustoimet jyrkästi, Malinen, Lundgren ja Mäkelä korostavat.

Ammattiliitto Pro jätti valtakunnansovittelijalle työtaisteluvaroituksen 28.7.2020. Se koskee Suomen Kotidata Oy:n työnseisausta, joka alkaa 12.8. klo 6.00 ja päättyy 14.8.2020 klo 23.59.

Lisätietoja:
Jorma Malinen, puheenjohtaja, p. 050 576 0389
Seppo Lundgren, sopimusala-asiamies, p. 044 080 0808
Mika Mäkelä, sopimusalavastaava, p. 050 592 5177

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue