SuPer, Tehy ja ERTO: Sosiaalipalvelualalla palkkaeroa pienennetään kuntasektoriin nähden ja kiky-tunnit poistuvat

Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimusneuvotteluihin saatiin ratkaisu, kun järjestöt hyväksyivät tiistain ja keskiviikon välisenä yönä syntyneen neuvottelutuloksen.

Ratkaisun myötä kaikki palkankorotukset tulevat yleiskorotuksina ja alarajakorotuksina, ei paikallisesti sovittavina erinä. Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksen yleiskorotus on 1.8.2020 1,3 prosenttia ja 1.7.2021 1,5 prosenttia. 1.9.2021 nostetaan vähimmäispalkkatasoa alarajakorotuksina, jonka kustannusvaikutus on noin 0,6 prosenttia. Alarajakorotusten vuoksi alan vähimmäispalkkataso nousee reilusti, ja ratkaisun ansiosta eroa kuntapuolen palkkatasoon pienennetään. Esimerkiksi kunkin palkkaryhmän alinta taulukkopalkkaa korotetaan 1,1 – 2 prosentilla. Sopimuskauden aikana palkkoja korotetaan palkkaluokasta riippuen enimmillään 4,8 prosenttia.

Palkkausjärjestelmän uudistamisessa otettiin iso askel oikeaan suuntaan. Tehtävän vaativuus tullaan jatkossa huomioimaan työpaikoilla laajemmin ja palkkauksen avoimuutta parannetaan.

– Palkkausjärjestelmän uudistaminen ja vähimmäispalkkojen nostaminen ovat olleet todella merkittäviä tavoitteita neuvotteluissa. Ilman näitä parannuksia alan palkkakehitys olisi pysähtynyt ja se olisi vaikuttanut työntekijöiden saatavuuteen, SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola kertoo.

– Palkkojen kiinnikuromista kunta-alaan jatketaan myös tämän sopimuskauden jälkeen.

Kiky-tunnit poistuvat 31. elokuuta 2020 alkaen ilman kompensaatiota.

– Kiky-tuntien poistuminen on iso kysymys. Työajan pidentäminen ilman korvausta on koettu hyvin epäreiluna ja kiky-tuntien poistumisesta käytiin tiukat neuvottelut. Tämä oli oikeudenmukainen ratkaisu, Tehyn lakimies Mirja Kinnunen sanoo.

Sosiaalipalvelualla on paljon epätyypillisiä työsuhteita, joiden käyttämiseen tulee rajoituksia ja ohjeita. Ns. runkosopimusten käyttöä rajoitetaan eli lisätään määräyksiä, jotka rajoittavat määräaikaisten lyhyiden sopimusten aiheetonta käyttöä.

– Epätyypilliset työsuhteet säästökeinona ovat todellinen ongelma sosiaalipalvelualalla. On hyvä, että niiden käyttämiseen tulee rajoituksia, ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola toteaa.

Ratkaisussa on myös monia muita parannuksia liittyen esimerkiksi työhyvinvointiin, hälytysrahakorvauksiin ja henkilöstön edustajien toimintaedellytyksiin. Viisipäiväinen vuosilomalaskenta otetaan vihdoin käyttöön. Käyttöönotossa on siirtymäaika. Hälytysrahatasoja korotetaan 8-20 prosenttia.

Työnantajaliiton heikennysesitykset saatiin torjuttua, mikä vaikuttaa merkittävästi alan houkuttelevuuteen jatkossa.

Sopimuskausi alkaa huhtikuun 2020 alusta ja päättyy huhtikuun lopussa 2022.

Tehy, SuPer ja ERTO neuvottelevat Sote ry:nä sosiaalipalvelualan yleissitovasta työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa.

Lisätietoja:
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 569 8710
Tehyn lakimies Mirja Kinnunen, p. 040 681 5308
ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola, p. 040 631 6521

Ajankohtaista

17.2.2025

Miten pidennämme työuria? Tutkijaseminaari 27.2.

Lue
17.2.2025

Kestävä asuminen alkaa meistä kaikista

Lue
14.2.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta teknologiateollisuuteen

Lue
14.2.2025

Maa on jäässä tai kärsä kipeä

Lue
13.2.2025

EU komission työohjelma julkaistiin – se tarvitsisi lisää konkretiaa työelämän kehittämisen osalta

Lue
13.2.2025

Työpaikkailmoituksista yli puolet perättömiä Ranskassa

Lue
12.2.2025

Tuoreet luvut asunnottomuudesta pysäyttävät 

Lue
12.2.2025

STTK: Talouskasvu edellyttää riittävän suuria palkankorotuksia

Lue