Jyty hyväksyi kirkon neuvottelutuloksen – palkankorotukset ovat yleisen linjan mukaiset ja kiky-tunnit poistuvat

Jytyn liittovaltuusto hyväksyi keskiviikkona 10.6. kirkon alan neuvottelutuloksen, jonka ovat nyt hyväksyneet kaikkien sopijaosapuolten hallinnot. Kirkon virka- ja työehtosopimus (KirVESTES) on voimassa 1.4.2020 – 28.2.2022 (23 kk). Uuden sopimuksen palkankorotukset noudattavat yleistä linjaa ja kiky-tunnit poistuvat vuoden 2021 alussa.

– Olen tyytyväinen neuvottelutulokseen, koska kaikki palkankorotukset tulevat yleiskorotuksina. Olen myös huojentunut siitä, että lopulta päästiin neuvottelutulokseen tammikuun puolesta välistä alkaneiden pitkällisten neuvottelujen jälkeen, Jytyn kirkon alan neuvottelija Anne Sarvi sanoo.

Kiky-sopimuksen mukaiset 24 tunnin työajanpidennykset poistuvat 1.1.2021 alkaen. Kiky-tunnit kompensoitiin vakinaistamalla 1.1.2015 alkanut työaikakokeilu. Ylimmän johdon palkkausjärjestelmän kokeilua ja työajattomien hengellisen työn viranhaltijoiden moduulityöaikakokeilua jatkettiin.

Yleiskorotuksia on kaksi 1.4.2020–31.1.2022 kestävän 23 kuukauden sopimuskauden aikana.
Ensimmäinen yleiskorotus tulee 1.8.2020. Yleisessä palkkausjärjestelmässä peruspalkkoihin ja liitteen 1 vähimmäispalkkoihin tulee 1,5 %:n yleiskorotus. Kokemuslisää ja suorituslisää ei koroteta. Ylimmän johdon palkkausjärjestelmässä toteutetaan 1,4 % yleiskorotus. Tuntipalkkaisille tulee lähinnä 1.8.2020 alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 1,4% yleiskorotus peruspalkkoihin, taulukkopalkkoihin, kokemuslisään, henkilökohtaiseen lisään ja olosuhdelisään.

Toinen yleiskorotus tulee 1.5.2021. Yleisessä palkkausjärjestelmässä peruspalkkoja ja liitteen 1 vähimmäispalkkoja korotetaan 1,9 %:n yleiskorotuksella. Kokemuslisää ja suorituslisää ei koroteta. Ylimmän johdon palkkausjärjestelmässä toteutetaan 1,6 %:n yleiskorotus, jollei seurakunta päätä tarkistaa vastaavalla erällä ylimmän johdon peruspalkkoja johdolle aiemmin asetettujen tavoitteiden ja niistä suoriutumisen arvioinnin perusteella.

Työajaton hengellisen työn viranhaltija tai työntekijä saa arkipyhänä tehdystä työstä lisävapaapäivän, joka annetaan kuluvan tai seuraavan kalenterikuukauden aikana.

Pääluottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen korvauksia korotetaan 3,0 %:lla 1.8.2020 lukien seuraavaan täyteen euroon pyöristäen.

Pääryhmä selvittää sopimuskauden aikana mahdollisuudet ylimmän johdon palkkausjärjestelmäkokeilun sekä moduulityöaikakokeilun vakinaistamiseen.

Tilapäiseen hoitovapaaseen lisäys: ”vammaisen lapsensa tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan alle 10-vuotiaan tai vammaisen lapsen hoitamiseksi”. Vammaisuuteen rinnastetaan tässä myös vaikeat krooniset sairaudet kuten sydänsairaus, diabetes tms.

Lisättiin pykälä oikeudesta lisävapaapäiviin, kun vuosiloma jää alle 4 viikon sairauden, tapaturman tai kuntouksen takia.

Korjattiin sopimuksen tekstit vastaamaan nykyistä lainsäädäntöä ja termistöä mm. työaikalain ja eläkelakien muutoksista.

Sopimuskaudelle perustetaan pääryhmän lisäksi myös palkkausryhmä, työaikaryhmä ja työelämäryhmä.

Lisätietoja sisällöstä:
Kirkon sopimusratkaisun esittely
Kirkon virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja
Kirkon sopimussivut Jytyn nettisivuilla

Lisätietoja medialle: Työmarkkinalakimies Anne Sarvi, puh. 020 789 3713
Lisätietoja jäsenille antavat Jytyn omat luottamusmiehet kirkon sopimusalalla, alueelliset toimipisteet ja liiton edunvalvontaosasto sähköpostitse tai palvelunumeroista.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien ja seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä 84 % on naisia.

Ajankohtaista

19.3.2025

Inhimillinen työelämä ja tulevaisuudenusko hukassa

Lue
19.3.2025

Mitä Minna Canth tänään tekisi? 

Lue
19.3.2025

Työmarkkinakeskus­järjestöiltä yhteiset näkemykset tekoälyn hyödyntämisestä työpaikoilla

Lue
18.3.2025

Ammattiliitto Pro: Työtaistelutoimet alkavat valtiolla ensimmäisen kerran lähes 40 vuoteen

Lue
18.3.2025

Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain muuttaminen

Lue
18.3.2025

Ammattiliitto Pro: Hallituksen toimilla työelämän tasa-arvo tulee ottamaan takapakkia

Lue
18.3.2025

Ammattiliitto Pro: Helen Oy:lta liikkeenluovutuksessa siirtyneiden kuukausipalkkoja lasketaan yksipuolisesti jopa 700 eurolla

Lue
18.3.2025

Raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei vähene työsuhdeturvaa heikentämällä

Lue