Tehy: Esimiesten määrän lasku uhka työntekijöiden hyvinvoinnille ja hoitoketjujen toiminnalle

Työntekijän tärkein tuki terveydenhuollossa on lähimies. Hoitotyön johtajien ja esimiesten määrä terveydenhuollossa on tällä vuosituhannella Tilastokeskuksen mukaan laskenut. Tehyn tuoreeseen kyselyyn vastanneista esimiehistä 45 prosenttia tunnistaa ilmiön ja sanoo, että johtajien ja esimiesten määrä on organisaatiossa vähentynyt viimeisten vuosien aikana.

Hoitotyön johtajia ja lähiesimiehiä ei Tehyn mielestä pidä vähentää. Se tuottaa väistämättä ongelmia hoitoketjun toimintaan, potilasturvallisuuteen ja työntekijöiden jaksamiseen. Työntekijän tärkein tuki terveydenhuollossa on lähimies. Hän varmistaa, että hoitotyö onnistuu ja työntekijät jaksavat työssään.

– Esimiehet tuntevat yksikkönsä potilaiden hoidon vaativuuden ja oman henkilökuntansa koulutuksen ja osaamisen sekä elämäntilanteen, sanoo Tehyn johtaja Kirsi Sillanpää.

Erityisesti lähiesimiehinä työskentelevät osaston- ja apulaisosastonhoitajat ovat usein puun ja kuoren välissä. Vastaajista 63 prosenttia koki saavansa tukea, ja 55 prosenttia nimesi tukijakseen oman esimiehensä.

– Ylihoitajien määrän vähentäminen vähentää tukea lähiesimiehiltä. Esimiestyön merkitys kokonaisuudelle on tiedostettava, koska Kevan tuoreen eläköitymisennusteen mukaan osastonhoitajista on 49 prosenttia jäämässä eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Tehyn kysely selvitti esimiesten työssä viihtymistä ja halukkuutta vaihtaa alaa. Vastaajista joka kolmas (33 prosenttia) oli harkinnut alanvaihtoa kuukausittain. Toisaalta yli neljäsosa (27 prosenttia) ei ole koskaan harkinnut vaihtavansa alaa. Psyykkinen kuormitus ja palkka olivat yleisimmät syyt harkita alanvaihtoa.

Esimiehet tekevät paljon ylitöitä ja osallistuvat resurssivajeen vuoksi myös kliiniseen työhön. 72 prosenttia vastaajista kertoi tehneensä ylitöitä viimeisen kolmen viikon aikana. Kliiniseen työhön on viikoittain osallistunut 58 prosenttia vastaajista.

– Kliiniseen työhön käytetty aika on pois johtamisesta, mikä vaikeuttaa hoitotyön kehittämistä ja heikentää kokonaisuuden hallintaa.

Tehyn Aula Researchilla teettämään kyselyyn vastasi 1588 hoitotyön johtajaa ja esimiestä. 76 prosenttia vastaajista työskentelee julkisella sektorilla, ja suurin osa on työskennellyt sote-alalla yli 15 vuotta.

Vastausprosentti oli 39. Kysely tehtiin 9.1.-26.2.

Lisätietoja:
Yhteiskunta ja kehittäminen -toimialan johtaja Kirsi Sillanpää, p. 040 820 7848
Kehittämispäällikkö Sari Viinikainen, p. 040 779 3637

Ajankohtaista

29.5.2023

Puheenjohtajan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
29.5.2023

STTK:n puheenjohtaja kevätedustajistossa: Päättyvä työmarkkinakierros tuo vain välitöntä helpotusta ostovoimahuoliin

Lue
29.5.2023

Edustajiston puheenjohtajan puhe STTK:n edustajistossa

Lue
26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue
26.5.2023

Jäsenkysely: Kolme neljästä yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevistä pohtii työpaikan vaihtamista julkiselle puolelle, jos sektoreiden välinen palkkaero ei häviä

Lue