STTK: Työntekijän oikeutta odotusajan palkkaan laajennettava

työpaikka

Hallitusohjelmassa todetaan, että uusia keinoja tahalliseen tai törkeän huolimattomaan alipalkkaukseen puuttumiseksi selvitetään. STTK pitää yhtenä ongelmallisena alipalkkauksen muotona tilanteita, joissa työnantaja toistuvasti ja tahallisesti maksaa työntekijöille virheellisesti palkkoja.

Työntekijällä on oikeus työsuhteen päättyessä saada puuttuvan palkan ja viivästyskoron lisäksi täysi palkka odotuspäiviltä, jos työsuhteesta johtuva saatava viivästyy. Odotusajan palkan voi saada enintään kuudelta kalenteripäivältä.
– Odotusajan palkan maksamisvelvollisuus liittyy vain työsuhteen päättymistilanteisiin. Kun palkanmaksu työsuhteen kestäessä viivästyy, työnantaja on velvollinen maksamaan puuttuvan palkan tai sen osan lisäksi vain viivästyskorkoa. STTK:n kentässä on ilmaantunut useita tilanteita, joissa työnantaja on työsuhteen aikana jättänyt toistuvasti joitakin palkan osia maksamatta. Tämä osoittaa erityistä piittaamattomuutta. On kohtuutonta, että työntekijä joutuu jatkuvasti huomauttamaan työnantajalleen puuttuvista palkkasaatavista ja odottamaan palkkaansa, johtaja Katarina Murto toteaa.

Jos saatava ei ole selvä ja riidaton tai jos maksun viivästyminen johtuu laskuvirheestä tai muusta erehdyksestä, työntekijällä on oikeus odotuspäivien palkkaan vain, jos hän on huomauttanut suorituksen viivästymisestä työnantajalle kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä eikä työnantaja ole suorittanut saatavaa kolmen arkipäivän kuluessa huomautuksesta.
– Työnantajan velvollisuus on maksaa palkka oikein. Odotusajan palkan maksamisvelvollisuuteen ei pääsääntöisesti pidä vaikuttaa viivästymisen syy. Odotusajan palkka toimisi yksinkertaisena ja oikeudenmukaisena tehosteena sille, että työntekijä saa hänelle kuuluvat palkkasaatavat ajallaan.

Toistuvasti tapahtuva puutteellinen palkanmaksu on yksi alipalkkauksen muoto. Se vääristää kilpailua, vahingoittaa työnantajan imagoa sekä horjuttaa työntekijöiden luottamusta työnantajaan.
– Kertaluontoinen virhe tai erehdys on ymmärrettävä. Mutta jos palkka maksetaan työsuhteen aikana toistuvasti väärin, kyse ei ole erehdyksestä tai laskuvirheestä. STTK:n mielestä toistuvasta puutteellisesta palkanmaksusta työntekijällä tulisi olla oikeus odotusajan palkkaan myös työsuhteen aikana, Murto esittää.

Lisätietoja STTK:ssa: Katarina Murto, puhelin 050 568 9188

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue