Maksuton Kesäduunari-info neuvoo kesätyöntekijöitä pulmatilanteissa

SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen Kesäduunari-info avataan tänään. Kesäduunari-infossa yhteydenottoihin vastaa tänä vuonna valtiotieteiden maisteri, oikeusnotaari Anni Ritari.

Kesäduunarineuvoja Anni Ritari toivoo, että kesätyöntekijät ottaisivat yhteyttä rohkeasti heti, jos jokin kesätöihin liittyvä asia mietityttää. Perehtymällä työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin jo ennakkoon voi ehkäistä pulmatilanteita.

– Kesäduunari-infoon voi soittaa ennen työsopimuksen allekirjoittamista, jos jokin siinä mietityttää. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena ja käydä tarkkaan läpi ennen allekirjoittamista, Ritari painottaa.

Ritari huomauttaa, että työntekijällä on lain mukainen oikeus saada kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista, jos työsuhde on yli kuukauden mittainen.

Ritari arvioi, että koronapandemian aiheuttama poikkeustilanne heijastuu kysymyksiin. Palvelusta voi kysyä neuvoja, miten toimia esimerkiksi sovitun kesätyön peruuntuessa tai työmäärän muuttuessa sovitusta. Hän muistuttaa, että palvelu ei kuitenkaan välitä kesätöitä.

Nuorille suunnatulle työsuhdeneuvonnalle yhä tarvetta

Maksuton Kesäduunari-info palvelee nuoria kesätyöntekijöitä jo 16. kautta. Palvelu on tarjonnut vastauksia tuhansien nuorten sekä heidän vanhempiensa ja työnantajien kysymyksiin. Kaikki kysymykset käsitellään luottamuksellisesti, joten neuvojen kysymistä ei tarvitse arastella.

Vaikka työelämä on vuosien aikana muuttunut monin tavoin, kysymysten aiheet ovat pysyneet pitkälti samoina. Joka vuosi näyttäisi tulevan paljon kysymyksiä erityisesti palkka- ja työaika-asioista. Myös koeaikaa ja työtodistusta koskevista kysymyksistä tulee usein yhteydenottoja.

Kesäduunari-info palvelee elokuun loppuun asti

Kesäduunari-info aukeaa tänään maanantaina 4. toukokuuta ja palvelee maanantaihin 28. elokuuta asti. Kesäduunarineuvojan tavoittaa arkisin kello 9–15 puhelimitse numerosta 0800 179 279 tai WhatsApp-sovelluksella 040 747 1571. Käytössä on myös sähköinen yhteydenottolomake Kesäduunari-infon sivuilla. Neuvontaa saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Palveluun voi ottaa yhteyttä nimettömänä.

Kesätyössä perustiedot ovat käytettävissä Kesäduunari-infon verkkosivuilla osoitteessa www.kesaduunari.fi. Ennen yhteydenottoa voi tutustua usein kysyttyjen kysymyksien vastauksiin. Lisäksi kannattaa tutustua kesäduunarin muistilistaan.

Kesäduunari-info on lisäksi:

 

Lisätiedot ja Anni Ritarin haastattelupyynnöt järjestöasiantuntija Jussi Kukkola puh. 044 585 5285

Ajankohtaista

24.4.2025

Ammattiliitto Pro: Rikkaiden riihessä todelliset kasvutoimet unohtuivat

Lue
24.4.2025

SPAL ja Jyty: Pelastusalan ammattilaisille on turvattava vakaa palkkakehitys

Lue
24.4.2025

Tehy tuki arvostetun kirjailijan Riku Siivosen tietokirjaa, jossa kerrotaan synnytyksistä isän silmin ja kätilön arvokkaasta työstä

Lue
24.4.2025

Jyty: Hallituksen päätökset rapauttavat suomalaista sopimusyhteiskuntaa

Lue
23.4.2025

Hallituksen hulppeat veronkevennykset velkaantuneessa Suomessa ovat vastuuttomia

Lue
23.4.2025

Hätäkeskushenkilöstö lakkovalmiudessa oikeudenmukaisen palkkakehityksen puolesta

Lue
23.4.2025

Valtion lakot laajenevat – Lakkoon menossa yli 5 500 valtion virkamiestä ja työntekijää

Lue
23.4.2025

Onnea 80-vuotias KthLiitto!

Lue