Rahoitusalalle uusi työehtosopimus

sopimuksen teko

Rahoitusalalle saatiin 31.3.2020 uusi työehtosopimus osapuolten hallintojen hyväksyttyä viime viikolla syntyneen neuvottelutuloksen. Neuvottelut olivat alusta alkaen vaikeat ja niitä käytiin loppuvaiheessa etäyhteyden välityksellä. Koronakriisin iskiessä Suomeen sopimuksen aikaansaaminen viipymättä oli kaikille osapuolille tärkeää.

Työehtosopimus on 25 kuukauden mittainen ja siinä on sovittu yleisen linjan mukaisista 3,3 %:n palkankorotuksista sopimuskaudelle.

Palkkoja korotetaan ensimmäisen kerran 1.5.2020 lukien 1,2% yleiskorotuksella.

Vuoden 2021 aikana palkkoja korotetaan 1.5.2021 lukien 0,45% yleiskorotuksella sekä 1,65% palkkakeskusteluerällä. Palkkakeskusteluerän ajankohdasta on mahdollista sopia myös paikallisesti toisin. Palkkausta kehitetään vastaamaan paremmin alan työn vaativuuden lisääntymistä.

”Rahoitusalalla tehtävän työn vaativuus on lisääntynyt työehtosopimuksen vaativuusluokittelun laatimisen jälkeen merkittävästi. On tärkeää, että palkkausta saadaan kehitettyä vastaamaan paremmin nykypäivää. Tämän vuoksi vähimmäispalkkojen täysimääräiset korotukset, alimpien palkkojen nostaminen ja palkkakeskustelukorotusten maksaminen taulukkokorotusten päälle, ovat askeleita oikeaan suuntaan. Työtä jatketaan työryhmässä sopimuskauden aikana.” toteaa liiton puheenjohtaja Kari Ahola.

Palkattomat talkootunnit jäävät rahoitusalalla pois työehtosopimuksesta 1.7.2020, kun tarvittavat järjestelmämuutokset saadaan toteutettua. Työnantajapuolen tavoittelemat heikennykset mm. sairausajan palkanmaksuun, tes-vapaisiin ja kiirastorstain ja uudenvuodenaaton työpäivien pituuteen saatiin estettyä.

Uudessa työehtosopimuksessa sovittiin panostuksista koko henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Kouluttautumiseen voidaan jatkossa käyttää enintään 24 tuntia kalenterivuodessa säännöllisen työajan lisäksi tietyin rajoituksin. Nämä lisätunnit tulevat säännöllisen työajan lisäksi ja niiltä maksetaan perustuntipalkka ilman olosuhde- tai muita lisiä.

”Osaamisen kehittämiseen tehtävät panostukset antavat kaikille mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen ja kouluttautumiseen muuttuvassa työelämässä. Osaamisen kehittämisen käytännönjärjestelyissä on kuitenkin huomioitu myös työn ja yksityiselämän yhteensovittamiseen liittyvät näkökohdat. Tältä osin uuden työehtosopimuksen sopimusmääräykset ovat poikkeuksellisen hyvät verrattuna muihin sopimusaloihin.” sanoo Ahola.

Yksityiskohtaisempaa tietoa työehtosopimusratkaisun sisällöstä Union jäsentiedotteesta.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Kari Ahola p. 050 3241458
Toiminnanjohtaja Minna Ahtiainen p. 050 3877030

Ajankohtaista

28.11.2023

Ammattiliitto Pron ja Naisten Linjan ohje tarjoaa apua väkivallan kokijoiden auttamiseksi työpaikoilla

Lue
28.11.2023

Tehyn kysely: Hoitajien työhyvinvointi hieman parantunut, silti yli 90 % nuorista hoitajista harkitsee alanvaihtoa

Lue
27.11.2023

Työelämäheikennykset koskettavat erityisesti nuoria

Lue
25.11.2023

Minä en pienestä hätkähdä, mutta…

Lue
24.11.2023

Sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksan muuttaminen

Lue
24.11.2023

Sairausvakuutuksesta korvattavan taksimatkan enimmäishinta v. 2024

Lue
24.11.2023

Ammattiliitto Pron edustajisto kritisoi aitojen neuvottelujen puutetta työelämäuudistuksissa

Lue
24.11.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 29. marraskuuta

Lue