Tehy: Pikalomautuksen perusteet Oulussa selvitetään

Tehy paheksuu Oulun kaupungin aikeita lomauttaa henkilöstöään ilman yhteistoimintamenettelyä koronaviruksen vuoksi. Tehy pitää kaupungin päätöstä yllättävänä ja erikoisena sekä seuraa tarkasti tilanteen kehittymistä.

– Oulun toiminta on vastoin hallituksen suositusta, jonka mukaan kuntien tulisi välttää henkilöstönsä lomauttamista, sanoo Tehyn oikeuspalvelun päällikkö Kari Tiainen.

Oulu vetoaa kuntien yhteistoimintalakiin. Sen mukaan lomautus voidaan tehdä taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä ilman yt-menettelyä, jos kunnan toimintayksikön toiminta on vaarantumassa tai yhteistoiminnan esteenä ovat muut erittäin painavat syyt, joita ei ole voinut ennakolta tietää.
Oulun kaupunki ei ole toistaiseksi tarkemmin selvittänyt, mikä kaupungin toiminnassa vaarantuisi, jos yhteistoimintaneuvottelut käytäisiin normaalisti. Kaupunki ei ole myöskään yksilöinyt mitään muuta erittäin painavaa, ennalta-arvaamatonta syytä, joka estäisi neuvottelujen käymisen.
– Lomautus tulee kuitenkin käsitellä yt-menettelyssä heti, kun perusteita poikkeamiselle säännönmukaisesta menettelystä ei enää ole. Samalla työnantajan on selvitettävä poikkeuksellisen menettelyn syy.

Tehy ottaa kantaa Oulun perusteisiin, kunhan kaupunki esittää luottamusmiehille yksittäisten työntekijöiden lomautuksen perusteet.

Tehy muistuttaa, että lomautettujen toimeentulo on turvattava. Jokaisen pikamenettelyllä lomautettavan tulee vaatia työnantajalta kirjallinen lomautusilmoitus ja olla heti yhteydessä TE-toimistoon työttömyyspäivärahaa saadakseen. Päivärahan maksamisesta päättää työttömyyskassa TE-toimiston työvoimapoliittisen lausunnon perusteella.

Hallitus valmistelee yritysten yhteistoimintalakiin lomautusta koskevien yhteistoimintaneuvottelujen ja lomautusilmoitusajan lyhentämistä määräajaksi. Kuntien yhteistoimintalakiin ei vastaavia muutoksia ole tulossa.

Lisätietoja:
Oikeuspalveluiden päällikkö Kari Tiainen, p. 040 500 0430

Ajankohtaista

25.9.2023

SAK:n, Akavan ja STTK:n asiantuntijat: Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue
25.9.2023

Eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistukset vuosina 2024-2027

Lue
25.9.2023

Suomen Konepäällystöliitto ja sen jäsenet osallistuvat palkansaajajärjestöjen mielenilmauksiin

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 28. syyskuuta

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 27. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 26. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Huoli toimeentulosta on opiskelijan stressi

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro valmistautuu mielenilmauksiin

Lue