Jyty: Lomautukset ja irtisanomiset suljettava pois

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki vaatii maan hallitukselta pikaisia päätöksiä koronaepidemiasta johtuvien inhimillisten kärsimysten ja seurausten minimoimiseksi.

”Hallitus on aivan oikein vedonnut kuntiin, jotta ne eivät lomauttaisi ja irtisanoisi henkilöstöään tässä tilanteessa. Jyty toivoo ja uskoo myös vakaasti, että samanlainen vetoomus lähtee valtiovallan toimesta myös kolmannen ja esimerkiksi kirkon sektorin henkilöstöä koskien. Niillä toimii runsaasti eri sektoreiden ammattilaisia, joiden ammattiosaamisella on tänä päivänä kriisin keskellä kysyntää enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin.”

Pihlajamäki korostaa, että lomautuksia on vältettävä viimeiseen asti. ”Harkinnan mukaan ihmisille, joilta työt loppuvat, tulisi ainakin tarjota mahdollisuuksien mukaan töitä tehtävistä, joissa heidän työpanostaan voitaisiin tässä kriisitilanteessa parhaiten hyödyntää.”

Pihlajamäen mukaan on aivan selvää, että mitkään kriisin hoitamiseen liittyvät palvelut eivät toimi, eivät edes sosiaali- ja terveyspalvelut, jos mm. eri sektoreiden tukipalvelujen tuottajat siirretään sivuun lomauttamalla tai pahimmassa tapauksessa irtisanomalla.

Pihlajamäki painottaa valtion vastuuta ja pikaista tilannearviota. ”Nyt tarvitaan pikimmiten tilannearvio koronan seurauksista ja sen pohjalta vaikuttavimmat toimenpiteet. Vaikka hallitus on kertonut tuovansa konkreettisia keinoja kuntatalouden tukemiseen lähiaikoina, toimenpiteillä alkaa olla kiire. Monilla eri sektoreilla ja työpaikoilla päättäjät kokoontuvat parhaillaan tekemään linjauksia mitä moninaisimmista säästötoimenpiteistä.”

Pihlajamäen mukaan kuntien osalta hallituksessa on pohdittu harkinnanvaraisten avustusten ja valtionosuuksien määräaikaisia korotuksia. ”Tärkeää onkin, että tulossa olevilla päätöksillään hallitus ei ainakaan aiheuta verotulojen kertymään heikennyksiä. On hyvä muistaa, että ilman koronakriisiäkin mm. suurella osalla kuntia oli suuria ongelmia selvitä niille vuosien varrella sälytetyistä tehtävistä, joita nollatulokseen päätyneet normienpurkutalkootkaan eivät edistäneet.”

Pihlajamäki katsoo, että sosiaali- ja terveydenhuollon menot nousevat nykyisessä kriisitilanteessa sellaisiin mittoihin, jollaisia vielä muutama viikko sitten vain pahimmissa unissa nähtiin. Kuntaliiton kyselyn mukaan korona-epidemian heikentävä vaikutus kuntatalouteen on kuluvana vuonna minimissään 1,5 miljardia euroa.

”Palkansaajilta lomautusten ja irtisanomisten seurauksena tulevat ansioverotulot uhkaavat – jos eivät aivan romahtaa niin pienenemään reilusti – samaan aikaan kun yhteisöverot myös vajoavat. On esitetty arvioita, että epidemian seurauksena kunnallis- ja yhteisöverotulot putoavat yli 700 miljoonaa euroa samaan aikaan kun sote-kustannusten kasvu vaikuttaa kuntataloutta heikentävästi 400 miljoonalla eurolla.

Lisätietoja: Jytyn pj. Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

18.6.2025

Hallitus on lisännyt suomalaisten eriarvoisuutta ja heikentänyt arjen turvallisuutta

Lue
17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue