Vakuutusalalle ylityökielto

Vakuutusväen Liiton hallitus on julistanut tänään 14.1. ylityökiellon kello 16 alkaen vauhdittamaan alan työehtosopimusneuvotteluja.

Vakuutusalan neuvotteluja on käyty yli viisi kuukautta. Ensin työnantajapuoli halusi odotella teknologiateollisuudessa neuvoteltavaa yleistä linjaa, joka syntyi alkuvuodesta.

Nyt työnantajapuoli haluaa odottaa sovittelussa olevien alojen ratkaisua kiky-tuntien kohtalosta.
– Työnantajapuoli on pettänyt lupauksensa. Yleisen linjan syntymisen jälkeen piti päästä kunnolla neuvottelemaan. Yhtäkkiä pitäisi odotella vielä lisää, puheenjohtaja Liisa Halme sanoo.

VvL lähtee siitä, että kiky poistuu vakuutusalalta. Työnantajan venkoilu ja vitkuttelu ei enää vetele.
– Haluaako työnantajapuoli vain poimia itselleen sopivimmat ratkaisut muiden alojen pöydistä kuin rusinat pullasta?

Halme korostaa sitä, että liittokierroksella neuvotteluja pitäisi käydä alan omista tarpeista ja lähtökohdista.
– Miten tämä odottelu vastaa nopeasti muuttuvan vakuutusalan tarpeita, Halme kysyy.

Lisätietoja: puheenjohtaja Liisa Halme 050 424 5301

Ajankohtaista

8.12.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 14.12. energia-alalla

Lue
8.12.2023

Tilaisuus osatyökykyisten työllisyydestä perjantaina 15.12.

Lue
7.12.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 14. joulukuuta

Lue
7.12.2023

Ammattiliitto Pro jatkaa laajoja järjestöllisiä toimenpiteitä työelämäheikennyksiä vastaan

Lue
7.12.2023

COP28 – jokaiselle jotakin

Lue
5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue