SuPer: Eksoten kotihoidon hätähuuto kuuroille korville – ylin valvontaviranomainen jyrähti

Kotihoidon hätähuuto

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer teki kantelun Eksoten kotihoidosta kesäkuussa 2018. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies pitää 31.12.2019 antamassaan päätöksessä Eksoten kotihoidon epäkohtia ja puutteita vakavina. Kotihoidon tilanne ei täyttänyt lakien ja laatusuositusten vaatimuksia. Työntekijät olivat tuoneet epäkohtia esiin sosiaalihuoltolain mukaisesti, mutta heidän huoltaan ei otettu tosissaan. Vaikka laissa erityisesti säädetään, ettei ilmoituksen tekemisestä saa seurata ilmoituksen tekijälle kielteisiä vastatoimia, näin kuitenkin valitettavasti käy. – Lainsäädäntöä on kehitettävä niin, että kielteisistä vastatoimista seuraa työnantajalle rangaistus, SuPerin puheenjohtaja Paavola vaatii.

Useat kotihoidon työntekijät olivat olleet pitkään huolissaan Eksoten kotihoidon tilanteesta. Huoli koski erityisesti asiakkaiden saamaa hoidon laatua sekä työntekijöiden haitallista kuormittumista. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on antanut SuPerin kantelusta 31.12.2019 päätöksen, jossa hän pitää Eksoten kotihoidon epäkohtia ja puutteita vakavina. Erityisesti ongelmat koskevat kotihoidon oikea-aikaisuutta, lääkehoidon toteuttamista, omavalvontasuunnitelmaa ja turva-auttajan toimenkuvaa.

Eksoten työntekijät olivat kertoneet kotihoidon ongelmista esimielilleen, mutta muutosta ei tapahtunut. SuPerin paikalliset aktiivit yrittivät yhdessä liiton asiantuntijoiden kanssa saada Eksoten johtoa korjaamaan tilannetta. Tämän jälkeen SuPer teki kantelun valvontaviranomaisille ja vasta tämä ja suuri mediajulkisuus johtivat muutoksiin.

Mikäli Eksoten johto ei olisi vähätellyt kotihoidon työntekijöiden esille tuomia huolenaiheita, asiakkaiden hoidon laatuun olisi puututtu aiemmin. Ei olisi tarvittu luottamushenkilöitä, ammattiliittoa, tarkastuslautakuntaa, aluehallintovirastoa, Valviraa ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiestä.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen antamassa vastauksessa ilmenee, että Eksoten kotihoidon tilanne ei edelleenkään täytä lainsäädännön edellyttämiä vaatimuksia. Tämän vuoksi Eduskunnan apulaisoikeusmies pyytää lisäselvityksiä Eksoten johdolta.

– Sosiaalihuoltolain mukaan vanhustenhoidossa työntekijän on ilmoitettava työnantajalleen vanhusten hoidossa havaitsemistaan puutteista. Lain mukaan tästä ei saa seurata ilmoituksen tekijälle kielteisiä vastatoimia. Käytännössä ilmoitukset usein jäävät pelon takia tekemättä tai työntekijät kuitenkin joutuvat työnantajan kostotoimien kohteeksi. Lainsäätäjän on tähän nyt puututtava, sanoo puheenjohtaja Paavola.

– Ilman aktiivisia superilaisia Eksoten kotihoidon ongelmiin ei olisi saatu parannusta. Arvostavassa työorganisaatiossa työntekijät antavat kehittämisehdotuksia ja he tulevat kuulluiksi. Jokaisessa työntekijäportaassa tulisi puhaltaa yhteen hiileen asiakkaan parhaaksi. Työntekijöiden viesti on syytä ottaa tosissaan. Työntekijöillä ei ole syytä vääristää tilannetta, vaan heillä on todellinen huoli asiakkaiden terveydestä ja turvallisesta hoidosta, Paavola muistuttaa.

Ajankohtaista

26.3.2025

Työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksen mallin valmistelu

Lue
26.3.2025

Kelassa syntyi työehtosopimus

Lue
25.3.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta suunnittelu- ja konsulttialalle

Lue
25.3.2025

Rapautuuko luottamus soteen? 

Lue
21.3.2025

Kelan tes-neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos

Lue
20.3.2025

Maailman parhaat ansaitsevat parempaa – Tehyn kampanja nostaa alan ammattilaisten äänen kuuluviin

Lue
20.3.2025

Tehy: Hallituksen lakiesitys ensihoitajien suojelemiseksi riittämätön – Sote-alan väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan samanlaiset standardit kuin teollisuudessa

Lue
20.3.2025

Sovitun täytyy pitää

Lue