Metsäalan Asiantuntijat: Metsäkeskustelussa faktat pöytään

Metsätalous

Yli puolet Euroopan tiukasti suojellusta metsästä on Suomessa. Iso-Britanniassa metsiä on maa-alasta 13, Tanskassa 14 ja Suomessa 75 prosenttia. Olemme Euroopan metsäisin maa – jopa Ruotsia metsäisempi.
Miksi Suomi kympin oppilaana mollaa itseään omaehtoisesti?

– Kansalliseepoksemme kokoaja Elias Lönnrot kirjoitti muistelmissaan, miten kulki kaskettuja metsiä. Vuonna 1837 Suomen metsät olivat huonossa kunnossa, ne oli lähes hävitetty, muistuttaa Stefan Borgman.

Borgman on METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n puheenjohtaja. 124-vuotias järjestö edustaa metsäalan asiantuntijoita, ihmisiä, joille luonto on tuttu ja rakas.

– Järjestömme perustivat metsänvartijat. Heidät pestattiin vuodesta 1859 alkaen vartioimaan, ettei metsiä hävitettäisi.

Metsäammattilaiset ovat hoitaneet Suomen takaisin metsäiseksi maaksi

– Metsäammattilaiset ovat hoitaneet Suomen takaisin metsäiseksi maaksi. Toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa on käynyt. Me olemme puolustaneet metsiä, niiden monimuotoista käyttöä jo ajasta ennen Suomen perustamista, sanoo Borgman.

Borgman on hyvillään siitä, että metsät ovat nyt kaikkien huulilla. Muutkin ovat ymmärtäneet metsien tärkeyden.

– Mutta samalla olisi hyvä kuulla metsäasiantuntijoita, jotka puhuvat metsien hoidon puolesta. Olemme työllämme saaneet aikaan Suomen metsien kasvun ihmeen.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Stefan Borgman, puh 040 1588 815

Lähteet:
Suomi on Euroopan metsäisin maa

Yli puolet Euroopan tiukasti suojelluista metsistä on Suomessa

METO – Metsäalan Asiantuntijat ry on metsä- ja luonnonvara-alan asiantuntijoiden edunvalvontajärjestö. Jäseniä on noin 7 000 ja he työskentelevät luonnonvara-alalla suunnittelijoina, esimiehinä, työnjohtajina, puun osto- ja korjuutehtävissä, metsänhoidon tehtävissä, toiminnanjohtajina, toimistonhoitajina, neuvojina, luonnonhoidon tehtävissä, opettajina ja asiantuntijoina, muissa johtotehtävissä sekä itsenäisinä yrittäjinä. Myös metsäalan opiskelijat ovat Meton jäseniä.

Ajankohtaista

5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue
5.12.2023

Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Lue
4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue