Ammattiliitto Jytyn bussinkuljettajat pääkaupunkiseudulla osallistuvat PAU:n tukilakkoon 25. marraskuuta

Ammattiliitto Jyty tukee Postin työtaistelua tukilakolla pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä 25. marraskuuta.

Jytyn tukilakko koskee Helsingin Bussiliikenne Oy:n työehtosopimuksen piirissä olevia bussinkuljettajia. Tukilakon piirissä olevat Jytyn jäsenet työskentelevät Helsingin Bussiliikenne Oy:ssä, joka kuluu Koiviston Auto -konserniin.

Tukilakko koskee myös huoltokorjaamoiden työntekijöitä, jotka tekevät työtä pääkaupunkiseudun kunnallisen sopimusliikenteen huoltokorjaamoiden työntekijöiden palkkaliitteen soveltamisalalla.
Tukilakko alkaa 25. marraskuuta kello 03.00 ja päättyy tiistaina 26. marraskuuta kello 03.00, jos PAU ry:n työnseisaukset jatkuvat.

Tukilakolla Jyty vauhdittaa työntekijäliitto PAU:n ja työnantajaliitto PALTA:n välisiä neuvotteluja. Ennen kaikkea valtion on kannettava vastuunsa työehtosopimusshoppailuun Postin enemmistöomistajana.

Jyty vastustaa jatkuvasti lisääntyvää työehtosopimusshoppailua, jonka ainoana tarkoituksena on heikentää työehtoja ja palkkausta.
– Näyttää vahvasti siltä, että sopimusshoppailussa työnantajat pyrkivät siihen, ettei työntekijöiden kanssa tarvitsisi neuvotella työehdoista ikään kuin kyseessä olisi vain ilmoitusasia, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki huomauttaa.

Jytyllä on omakohtaisia kokemuksia sopimusshoppailusta mm. Turun kaupungin 98-prosenttisesti omistamassa Arkea Oy:ssä, joka yksipuolisesti ja työntekijöitä kuulematta ilmoitti vaihtavansa työehtosopimuksen halvempaan sopimukseen.

Ammattiliitto Jyty peräänkuuluttaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, pitääkö todellakin Suomen valtion osallistua yksityisten yritysten työvoiman palkanmaksuun matalapalkka-aloilla.

– Tarkoituksena näyttää laajemminkin olevan työn halpuuttaminen, joka johtaa siihen, ettei palkalla käytännössä tule enää toimeen, Jytyn puheenjohtaja korostaa.

– Palkkojen halpuuttaminen johtaa siihen, että yhteiskunnalta haettavien tukieurojen tarve jatkuvasti kasvaa.

Lisätietoja medialle:

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki,
puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Lisätietoja Jytyn jäsenille:

Jarmo Raappana, alueasiamies
Etelä-Suomen alue / Helsingin toimipiste
puh. 0500 584 496, jarmo.raappana@jytyliitto.fi
Hannu Tuura, Jytyn asiamies ja yhteyshenkilö Helsingin Bussiliikenne Oy:ssä
puh. 045 895 9300, hannu.tuura@hotmail.com

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien ja seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä 84 % on naisia. Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue