SuPerin puheenjohtaja Paavola: Kuntien on huolehdittava valvontavelvollisuudestaan

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola muistuttaa kuntia niiden valvontavelvollisuudesta. Kunnat siirtävät yhä enenevässä määrin omassa tuotannossaan olevia sote- ja varhaiskasvatuspalveluja yksityisten yritysten tuotettavaksi. – Se ei kuitenkaan vapauta kuntia valvomasta näiden palvelujen tuotantoa, puheenjohtaja Paavola muistuttaa.

Ulkoistetun palvelutuotannon kasvun myötä yhteydenotot SuPerin edunvalvontaan ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Yhteydenottojen aiheena on usein liian pieni henkilöstömitoitus. Näissä tilanteissa kärsijöinä ovat vanhukset, lapset, vammaiset sekä heitä palvelevat työntekijät. Myös omaiset ovat ottaneet yhteyttä liittoon.

Yhteydenotoista johtuen SuPer lähetti joulukuussa 2018 avoimen kirjeen kuntien tarkastuslautakunnille. Kirjeen aiheena oli kuntien muistuttaminen valvontavelvollisuudestaan. Moni kunta ja kuntayhtymä on nyt parantanut toimintaansa, mutta edelleen siinä on tehostamisen tarvetta. SuPer haluaa kuntien tehostavan vielä tarkastustyötään ja julkaisi kuntapäättäjille ja kuntien viranhaltijoille osoitetun uudistetun tarkastuslistan kuntien ostopalvelujen valvontaan.

Kunnilla on velvollisuus valvoa, että palveluntuottajat noudattavat sopimuksia. Kunnat vastaavat myös riittävien palveluiden järjestämisestä alueen asukkaille. Se merkitsee myös velvollisuutta taloudellisten resurssien ohjaamiseen siten, että riittävät sote- ja varhaiskasvatuspalvelut voidaan toteuttaa. Julkisella vallalla on myös velvollisuus seurata ja valvoa, että perustuslain tarkoittamat oikeudet toteutuvat käytännössä. Tämä merkitsee myös valvontavelvollisuutta kunnille.

Joidenkin kuntien viranhaltijat ovat olleet tietämättömiä omasta valvontavelvollisuudestaan. Joko viranhaltijat eivät ole tiedostaneet omaa velvollisuuttaan tai he ovat ulkoistaneet vastuunsa ja luottaneet siihen, että esimerkiksi yritysten omavalvontasuunnitelmat ja aluehallintovirastot hoitavat valvontatehtävän. – Aluehallintovirastoilla ei ole resursseja toteuttaa kaikkea valvontaa, Paavola muistuttaa.

SuPeriin kuuluu 90 000 sosiaali- ja terveys- sekä kasvatusalan ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Katso Superin tarkastuslista kuntien ostopalvelujen valvontaan tästä.

Lisätietoja:
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085

Ajankohtaista

22.5.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Helsingin poliisin päätöksestä: ”Mikä on hoitajien oikeusturva Suomessa?”

Lue
22.5.2025

DEI vai ei? Pride-viikon työelämätapahtuma

Lue
21.5.2025

Jyty ehdottaa hallitukselle paluuta kolmikantaiseen yhteistyöhön

Lue
20.5.2025

EU:n laajentumisen perustuttava ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamiseen 

Lue
16.5.2025

Toimihenkilöarkisto kerää yhteen historiaamme

Lue
16.5.2025

STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi

Lue
15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue
15.5.2025

STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä

Lue