Satavuotias ILO valmistelee sopimusta koskien väkivallan ja häirinnän torjuntaa työelämässä

ILO 100 vuotta

International Labour Organisation eli ILO täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Kansainvälinen työjärjestö kokoontuu konferenssiin Geneveen 10.-21.6. Työkonferenssissa äänestetään vielä ennen juhannusta mahdollisesta maailmanlaajuisesta uudesta yleissopimuksesta.

Genevessä kokoontuva kolmikantainen konferenssi valmistelee väkivallan ja häirinnän torjuntaa työelämässä koskevaa sopimusta ja sitä täydentävää suositusta.

– Työntekijä- ja työnantajaosapuolten näkymykset siitä, miten aiheesta tulisi säätää kansainvälisellä tasolla, eroavat. Erimielisyyttä on myös siitä, kuinka kattava mahdollisen yleissopimuksen tulee olla, eli pitäisikö sen koskea työpaikkojen lisäksi myös esimerkiksi työmatkoja ja kotona työskenteleviä, STTK:n lakimies Hannele Vettainen kuvaa.

Konferenssissa tehtävien linjausten lisäksi hyväksytään 100-vuotisjulistus työn tulevaisuudesta. STTK:sta ILO:n 108. työkonferenssiin osallistuvat kansainvälisten asioiden päällikkö Maria Häggman ja lakimies Hannele Vettainen. Vuosittain Genevessä kokoontuva kolmikantainen työkonferenssi on ILO:n ylin päättävä elin.

Työministeri Timo Harakka puhuu yleisistunnossa perjantaina 14.6.

Työministeri Timo Harakka vierailee Genevessä perjantaina 14.6. ja pitää puheen työkonferenssin yleisistunnossa ILOn roolista ja tulevista haasteista. Työministerin Geneven-vierailun ohjelmaan sisältyy lisäksi kahdenvälisiä tapaamisia muun muassa ILOn pääjohtaja Guy Ryderin sekä ministerikollegojen kanssa.

Suomesta työkonferenssiin osallistuu valtioneuvoston nimittämä valtuuskunta.

Kansainvälinen työkonferenssi on ILO:n ylin päättävä elin. Se kokoontuu kerran vuodessa. ILO on rakenteeltaan ja toiminnaltaan kolmikantainen eli työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen edustajat osallistuvat järjestön työhön tasavertaisina valtioiden hallitusten edustajien kanssa. ILOn ydintehtäviin kuuluu sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen muun muassa kansainvälisten sopimusten avulla.

***

Kansainvälinen työjärjestö 100 vuotta – ILOn juhlavuoden työkonferenssi alkaa

Ajankohtaista

8.12.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 14.12. energia-alalla

Lue
8.12.2023

Tilaisuus osatyökykyisten työllisyydestä perjantaina 15.12.

Lue
7.12.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 14. joulukuuta

Lue
7.12.2023

Ammattiliitto Pro jatkaa laajoja järjestöllisiä toimenpiteitä työelämäheikennyksiä vastaan

Lue
7.12.2023

COP28 – jokaiselle jotakin

Lue
5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue