STTK on mukana Vaadi faktat -eurovaalikampanjassa

Kirjoittaja:

Maria Häggman

kansainvälisten asioiden päällikkö

Profiili

STTK on mukana Vaadi faktat -eurovaalikampanjassa, jonka tavoitteena on edistää faktapohjaista politiikkaa Suomessa vaalikevään 2019 aikana. Euroopan unioniin liittyy monia erilaisia myyttejä ja virheellisiä oletuksia, joita kampanja pyrkii oikomaan.

Eurovaaleihin keskittyvässä kampanjassa toteutetaan yli kahdellekymmenelle paikkakunnalle ulottuva kiertue sekä laaja sosiaalisen median faktantarkistuskampanja yhdessä Faktabaarin kanssa. Kampanjassa on mukana laaja joukko suomalaista kansalaisyhteiskuntaa sekä liki jokainen poliittinen puolue. Kampanjaa koordinoivat Eurooppalainen Suomi ry, Eurooppanuoret ry.

Kampanjan erityisenä painopisteenä ovat nuoret

Kampanjan toisena tavoitteena on nostaa eurovaalien alhaista äänestysaktiivisuutta. Erityisenä painopisteenä ovat nuoret, sillä vuoden 2014 eurovaaleissa vain noin 10 prosenttia 18-24 -vuotiaista kävi äänestämässä. Koko väestön osalta äänestysprosentti oli vain neljänkymmenen prosentin tienoilla.

Kampanjaa voi seurata sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella “#vaadifaktat” sekä osoitteessa www.vaadifaktat.fi

***

Sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpanon jatkuttava seuraavan komission kaudella

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue