Tehyn kysely paljastaa puutteita myös Attendossa

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy teki vuoden vaihteessa kyselyn Attendo-konsernissa työskenteleville tehyläisille. Vastauksista käy ilmi, että myös Attendossa potilaiden hoidon laatu on puutteellista ja hoitajia on usein liian vähän työvuoroissa.

Tehyn Attendoa koskevaan kyselyyn vastasi 300 Tehyn jäsentä, joista valtaosa työskentelee vanhuspalveluiden parissa. Vastausten perusteella on selvää, että henkilöstömitoitus ei ole riittävä ja henkilöstön aika menee avustaviin tehtäviin.

Vastausten perusteella on selvää, että henkilöstömitoitus ei ole riittävä ja henkilöstön aika menee avustaviin tehtäviin.

Jatkuvasta kiireestä aiheutuu potilasturvallisuuden vaarantumista ja puutteita esimerkiksi lääkehoidon toteuttamisessa. Hoidon laatu kärsii ja esimerkiksi ulkoiluun sekä viriketoimintaan ei ole aikaa.

Työntekijät ovat huolissaan kiireen aiheuttamista virheistä ja he ovat turhautuneita siitä, että hoidon laadusta on jatkuvasti tingittävä. Jopa 70 % vastaajista koki, ettei heillä ole aikaa vastata potilaan tarpeisiin.

Henkilökuntaa puuttuu jatkuvasti työvuoroista

Henkilökuntaa puuttuu jatkuvasti työvuoroista ja erityisesti viikonloppuisin on liian vähän työntekijöitä. Lisäksi hoitajat joutuvat tekemään ns. avustavia tehtäviä kuten siivousta ja ruokahuoltoa.

Työntekijät ovat väsyneitä tilanteen johdosta, sillä he kokevat ettei asiakkaita – vanhuksia ja mielenterveyskuntoutujia – pystytä hoitamaan tarpeeksi hyvin. Varsin tavallista on myös se, että hoitajien täytyy jäädä tekemään ylipitkiä vuoroja ja sijaisia ei saada tarpeeksi työvuoroihin.
Vastaajista jopa 56 % koki, että potilasturvallisuus on vaarantunut viimeisen kuuden kuukauden aikana. Asiakkaita joudutaan jättämään ilman valvontaa yhteisiin tiloihin, vaikka joukossa on muistisairaita. Liian vähäisen hoitajamäärän vuoksi hoitoyksiköissä sattuu kaatumisia ja myös lääkkeiden jakelussa on puutteita.

Erityistä huolta vastaajat kokivat saattohoidon toteutumisesta. Potilas lääkitään, mutta hän saattaa jäädä yksin kuoleman hetkellä. Vastaajista 68 % kertoi, ettei saattohoitotilanteisiin saada lisää henkilöstöä.

Vastaajista 47 % kertoi, että työnantaja on painostanut tasoittamaan työaikajakson aikana syntyneet ylityöt ns. tunti tunnista -periaatteella, jolloin ylityökorvauksia ei makseta.

Attendossa tehdään Tehyn näkemyksen mukaan kyseenalaisia säästöpäätöksiä, jotka kohdistuvat henkilöstökuluihin ja heikentävät hoidon laatua. Kyselyn tulokset ovat samansuuntaisia kuin Esperi Care Oy:stä saadut tulokset.

Lisätietoja:
Tehyn johtava lakimies Vappu Okkeri, gsm 0400 913 230

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue