STTK ay-liikkeen maailmanjärjestön kongressissa Kööpenhaminassa: Demokraattiset perusarvot koetuksella koko maailmassa

Lisätietoja:

Maria Häggman

kansainvälisten asioiden päällikkö

Profiili

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Palola in ITUC 2018

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC:n kongressi alkaa tänään Tanskan Kööpenhaminassa.

Teema on “Building Workers´ Power: Change the Rules”. Perjantaina päättyvän kongressin aikana käsitellään tulevan kauden työohjelmaa, joka painottuu neljään teemaan: Rauhaan, demokratiaan ja oikeuksiin, taloudellisen vallan säätelyyn, globaaleihin muutoksiin ja oikeudenmukaisuuteen sekä tasa-arvoon. Viikon aikana käydään myös runsaasti keskusteluja työn tulevaisuudesta, järjestäytymisestä ja taloudellisesta eriarvoistumisesta.

Jopa Euroopassa moni valtio on hylkäämässä aidon demokratian ajatuksen

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on huolestunut siitä, miten demokraattisia perusarvoja monessa maailman valtiossa koetellaan.
– Ongelma on globaali, ja jopa Euroopassa moni valtio on hylkäämässä aidon demokratian ajatuksen. Tämä näkyy uhkana esimerkiksi vapaata mediaa ja vaaleja sekä riippumatonta oikeuslaitosta kohtaan. Jos tämä kehitys leviää, kansalaisyhteiskunta on vaarassa. Myös globaaleilta talous- ja työllisyystavoitteilta putoaa pohja, jos antiliberalismi leviää.

STTK:n delegaatioon kuuluvat Palolan lisäksi STTK:n hallituksen jäsen Anna-Leena Brax (Tehy), puheenjohtaja Jorma Malinen (Ammattiliitto Pro), puheenjohtaja Silja Paavola (SuPer), puheenjohtaja Liisa Halme (Vakuutusväen Liitto) ja kansainvälisten asioiden päällikkö Maria Häggman (STTK).

Kongressi valitsee myös edustajat seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Tapahtumaa isännöivät tanskalaiset järjestöt LO ja FTF, jotka yhdistyvät vuoden vaihteessa yhdeksi keskusjärjestöksi. Kööpenhaminaan odotetaan 1 500 osallistujaa.

Lisätietoja STTK:ssa:
Antti Palola, puhelin 040 509 6030
Maria Häggman, puhelin 040 148 9091

***

Global Poll: Governments’ failure to address low wages and insecure jobs threatens trust in politics and democracy

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 16 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

27.9.2023

Hallituksen työelätoimet voivat lisätä syrjintää

Lue
25.9.2023

SAK:n, Akavan ja STTK:n asiantuntijat: Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue
25.9.2023

Eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistukset vuosina 2024-2027

Lue
25.9.2023

Suomen Konepäällystöliitto ja sen jäsenet osallistuvat palkansaajajärjestöjen mielenilmauksiin

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 28. syyskuuta

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 27. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 26. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Huoli toimeentulosta on opiskelijan stressi

Lue