Kelan toimihenkilöt ja Ammattiliitto Nousu perustavat uuden Ammattiliitto Unio ry:n

Tavoitteena on tehdä yhdessä parempaa edunvalvontaa ja tarjota jäsenille monipuolisempia palveluita.

Kelan toimihenkilöt ja Ammattiliitto Nousu ovat 28.11.2018 päättäneet perustaa uuden ammattiliiton. Uudella ammattiliitolla on noin 9 000 jäsentä, jotka työskentelevät pääosin pankki- ja sosiaalivakuutusaloilla.

Uuden liiton ensimmäinen edustajiston kokous järjestetään Vantaalla 29.-30.11.2018 ja liitto aloittaa täysimääräisesti toimintansa vuoden 2019 alusta lukien.

Uuden liiton nimestä järjestettiin nimikilpailu, johon saatiin yli 100 erilaista nimiehdotusta. Nimeksi päätettiin valita Ammattiliitto Unio, koska se kuvaa parhaiten uuden liiton toimintaa, yhteenliittymää, yhdessä tekemistä. Liitto hakee Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsenyyttä.

Liiton jäsenkunnan työ on muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana digitalisaation ja työn murroksen johdosta.

” Ammattiliitto Union tavoitteena on jäsenten työpaikkojen ja työehtojen turvaaminen muuttuvassa maailmassa. Tuemme liiton jäseniä murroksen keskellä muun muassa aktiivisen sopimustoiminnan, koulutuksen ja modernien palvelukokonaisuuksien keinoin” kommentoi liiton puheenjohtaja Kari Ahola.

” Myös työhyvinvoinnin tukeminen on tärkeää, koska psykososiaalinen kuormitus on lisääntynyt viime vuosien aikana selvästi liiton jäsenten työssä” jatkaa liiton varapuheenjohtaja Heli Martinmäki.

Ammattiliitto Nousun työntekijät siirtyvät uuden liiton palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Kari Ahola p: 050 3241 458
Varapuheenjohtaja Heli Martinmäki p: 040 7234 522.

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue