Antti Palolaa pyydettiin jatkamaan STTK:n puheenjohtajana

Antti Palola jatkaa STTK:n puheenjohtajana

Antti Palolaa on pyydetty jatkamaan STTK:n puheenjohtajana. Pyynnön esitti kaikkien STTK:n jäsenliittojen puolesta Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki tänään STTK:n edustajiston kokouksen yhteydessä.

Antti Palola on toiminut STTK:n puheenjohtajana joulukuusta 2013 alkaen. Puheenjohtaja valitaan STTK:n edustajiston kokouksessa 12. joulukuuta seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

– Palola on STTK:n tavoitteiden ajajana tiukka, mutta yhteistyökykyinen ja ratkaisuhakuinen. Hänen johdollaan STTK on saanut tavoitteitaan edistettyä vaikeissa työmarkkinaneuvotteluissa kuten eläkeuudistuksessa ja kilpailukykysopimuksessa, Maija Pihlajamäki totesi.
– Hän on samanaikaisesti uudistanut STTK:ta moderniksi, rohkeita avauksia tekeväksi ketteräksi keskusjärjestöksi. Luotamme siihen, että hän uudistaa keskusjärjestöä jatkossakin STTK:n uuden strategian pohjalta.

Palola kiitti liittojaan luottamuksesta ja totesi toivovansa jatkaa STTK:n johdossa.

58-vuotias Palola on koulutukseltaan merikapteeni. Ennen STTK:ta hän on työskennellyt muun muassa Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtajana, Suomen Laivanpäällystöliiton varatoiminnanjohtajana ja Åbo Navigationsinstitutin rehtorina.

Lisätietoja:
Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, 0400 537 756
———————————————————————-
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 520 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue