SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola: Sote-uudistus uhkaa naisia palveluntarvitsijoina ja työntekijöinä

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vaatii hallitusta selvittämään sote-uudistuksen sukupuolivaikutukset. Uudistus koskettaa suurta joukkoa naistyöntekijöitä, sillä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat naisvaltaisin ala.Tasa-arvolainkin perusteella uudistuksen sukupuolivaikutukset tulee arvioida ja ottaa huomioon.
Valinnanvapaus tulee monien asiantuntijoiden mukaan edellyttämään joko palvelumaksujen korotuksia ja/tai mittavia tukia verovaroin yksityisyrittäjille. Naiset käyttävät miehiä enemmän sote-palveluja, joten todennäköiset palvelumaksujen korotukset kohdistuvat nimenomaan heihin. Hallituksen nyt toteutettavat säästötoimet vaikuttavat vahvasti naisvaltaisilla aloilla.

Pienipalkkaiset naiset ovat olleet maksajina useasti, kun Suomen taloutta on elvytetty. Tämä koskee koko hoitoalaa, myös miehiä. Henkilöstöresursseja on ajettu alas jo vuosia ja työtä tehostettu niin, että osa hoitajista on vaihtanut alaa liian suuren kuormittavuuden vuoksi. Esimerkiksi vanhusten kotihoito on romahtamispisteessä. Hoitoalalla säästetään myös suosimalla määräaikaisia työsuhteita. Vakituiset työsuhteet ovat keskeinen edellytys, kun suunnitellaan elämää eteenpäin. Sote-uudistuksessa on epäselvää, mistä säästöt lopulta otetaan. Vaarana on, että henkilöstöresursseja supistetaan entisestään. Myös kouluttamattoman työvoiman käyttö säästökeinona on jo nyt suuri uhka sote-sektorilla.

Hoivayrittäjien määrä on kasvussa. Pienten hoivayrittäjien enemmistö on naisia. Nyt ollaan toteuttamassa sote-politiikkaa, joka luo suuria uhkia heidän toimeentulomahdollisuuksilleen. Valta tulee keskittymään yhä suurempiin palveluntarjoajiin. Palvelujen keskittyminen on myös vakava uhka monopolien ja kartellien syntymisen näkökulmasta.

Naisilla yksinasuminen on selkeästi miehiä yleisempää. Suurimmat erot hyvinvoinnissa selittyvät naisten pidemmällä eliniällä. Omaishoitajista valtaosa on naisia, naisten eläkkeet ovat miesten eläkkeitä alhaisemmat ja ikääntyneiden naisten taloudellinen tilanne on keskimäärin muuta väestöä heikompi. Ikääntyneillä naisilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia ostaa kalliita lisäpalveluja. Maakunnat rahoittavat palveluista vain minimitason ja asiakkaan on itse hankittava lisäpalveluita mm. siksi, että pystyvät turvaamaan palveluiden paremman laadun. Sote-uudistus tulee selkeästi lisäämään eriarvoisuutta.

SuPerissa on 90 000 jäsentä, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla julkisella ja yksityisellä sektorilla. SuPerin jäsenistä 94 prosenttia on naisia.
Naisista 29 prosenttia ja miehistä 4 prosenttia kaikista työllisistä työskentelee sosiaali- ja terveysalalla.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275 085

Ajankohtaista

21.8.2025

Perintö- ja lahjaverolain ja eräiden muiden lakien muuttaminen

Lue
20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue