Kunnon työn päivänä juhlitaan iloa

Perjantaina 7. lokakuuta vietettävän Kunnon työn päivän teemana on tänä vuonna ilo. Palkansaajajärjestöt haluavat teeman kautta korostaa työpaikan ilmapiirin merkitystä työntekijöiden hyvinvoinnille.

Viihtyisä työyhteisö on yksi keskeisimmistä työpaikan vetovoimatekijöistä. SAK:n vuoden 2015 jäsentutkimuksen mukaan hyvät työkaverit ovat työpaikan pysyvyyden jälkeen tärkein työhön liittyvä asia.

– Jaksamisen ja työurien pidentämisen kannalta on olennaista, että työpaikoilla annetaan tarpeeksi tilaa yhteishenkeä nostavalle huumorille ja ilolle, SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila toteaa.

Akavan asiantuntija Miika Sahamies tähdentää viihtyvyyden merkitystä työssä jaksamiselle.

– Akavan teettämässä nuorten työelämäodotuksia koskevassa selvityksessä alle 35-vuotiaat arvostivat eniten kannustavaa työyhteisöä vakaan toimeentulon ohella. Mahdollisuus nauraa omille virheille on osoitus työyhteisöstä, jossa viihdytään ja kannustetaan toisia.

STTK:n työympäristöasiantuntija Erkki Auvisen mukaan iloa työpaikalle luodaan sujuvalla arjella ja hyvällä johtamisella.

– Työntekijöiden pitää voida vaikuttaa työhönsä ja kokea se merkitykselliseksi, Auvinen korostaa.

Maailmanlaajuista päivää vietetään yhdeksättä kertaa

Kunnon työn päivää juhlitaan 7. lokakuuta yli 60 maassa. Päivää on vietetty vuodesta 2008 lähtien.

Kunnon työn päivän taustalla vaikuttavat Suomessa palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK. Kansainvälisesti päivää koordinoi ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC.

SAK, Akava, STTK ja SASK antavat Kunnon työn päivän some-sivuilla vinkkejä työn ilon löytämiseen. Järjestöt myös kannustavat työyhteisöjä tekemään lokakuun 7. päivästä yhteishenkeä vahvistavan vuosittaisen perinteen esimerkiksi yleisen kahvihetken merkeissä.

Seuraa:
Facebook
Twitter
Instagram: @kunnontyo

Jaa hauskin työmokasi sanoin tai kuvin
#kunnontyönpäivä

SASK:n avoin seminaari tuotantoketjujen läpinäkyvyydestä tekstiili- ja kenkäteollisuudessa Helsingin Hakaniemessä 7.10. kello 9.30 alkaen

www.kunnontyo.fi

Kunnon tyon päivä 2016

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue