STTK korostaa onnistuneen kotouttamisen merkitystä ja tuomitsee rasismin

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

STTK:n mielestä maahanmuutosta pitää keskustella, mutta rasismille ei pidä antaa tuumaakaan periksi.
– Keskustelun, hyvien käytäntöjen ja myös erilaisten uusien kokeilujen kautta löydetään parhaat keinot kotouttamiseen. Rasismi kaikissa muodoissaan ja maahanmuuttajiin kohdistuneet väkivallan teot ovat täysin tuomittavia, puheenjohtaja Antti Palola painottaa.

STTK toivoo, että turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa onnistutaan mahdollisimman hyvin.
– Turvapaikanhakijoita ja muita maahanmuuttajia saapui Suomeen viime vuonna ennätysmäärä, joidenkin arvioiden mukaan jopa 50 000 ihmistä. Suurin osa heistä on poistunut maasta.

Tärkeintä on, että tänne tulevat pääsevät mahdollisimman nopeasti kiinni kieliopintoihin, tarvittavaan koulutukseen ja sitä kautta työelämään. Lapsille pääsy suomalaiseen päivähoitoon, esikouluun ja peruskouluun on ensisijaista, Palola korostaa.

STTK muistuttaa, että suomalaisessa työelämässä tasa-arvo on keskeinen arvo.
– Työelämässä kaikilla on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet. Maahanmuuttajien tulo työelämään ei saa tarkoittaa sitä, että poljetaan työehtoja alenevin huudoin ja asetetaan työntekijöitä vastakkain esimerkiksi palkkauksen tai muiden ehtojen suhteen.

Lisätietoja STTK:ssa:
puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030

Ajankohtaista

24.10.2025

Ammattiliitto Pro tukee Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
24.10.2025

Tehy jätti työtuomioistuimeen kanteen Helsingin kaupungin uusimmista palkkasotkuista

Lue
24.10.2025

Komission työohjelma 2026 – Palkansaajien kannalta keskeiset aloitteet

Lue
23.10.2025

Jyty: Esitys irtisanomisen helpottamisesta lisää työntekijöiden syrjintäriskiä ja epävarmuutta työmarkkinoilla

Lue
23.10.2025

Toimihenkilöarkiston syysterveiset

Lue
23.10.2025

SuPerin Inberg: Työntekijöiden irtisanomissuojaa ei tule heikentää

Lue
23.10.2025

Ammattiliitto Kelan toimihenkilöt hakee jäsensihteeriä

Lue
23.10.2025

Ammattiliitto Pro: Irtisanomisen helpottaminen on väärä signaali vallitsevassa työllisyystilanteessa

Lue