STTK:n Antti Palola: Yhteiskuntasopimuksen avaimet ovat tasapainoisessa kokonaisuudessa

Yhteiskuntasopimus

Hallitus esitteli 3.8. työmarkkinajärjestöille ehdotuksensa yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi. 21. elokuuta mennessä osapuolten on määrä löytää tavoitteet, asialista, aikataulu ja menettelytavat varsinaisille neuvotteluille, jotka alkavat, jos nyt käynnistynyt vaihe saadaan onnistuneesti päätökseen.

STTK on valmis neuvotteluihin, mutta ei ehdoitta. Puheenjohtaja Antti Palola korostaa, että sopimus ei synny pelkästään palkansaajaa kurittamalla ja työaikaa pidentämällä.
– Palkansaajapuolen merkittävin tavoite on työsuhde- ja muutosturvan vahvistaminen.  STTK:n piirissä on nostettu esiin myös tarve yhteistoimintalain uudistamisesta vastaamaan modernin työelämän vaatimuksia, Palola linjaa.

Yhteiskuntasopimuksesta, sen tavoitteista ja toteutumisesta on ehditty etukäteen sanoa paljon ilman, että neuvottelut ovat edes alkaneet. Palola painottaa, että kyseessä on nimestä huolimatta puhdas työmarkkinasopimus.
– Se tarkoittaa palkka- ja palvelussuhteisiin liittyvää edunvalvontaa. Asioista päätetään työmarkkinaosapuolien välillä. Neuvotteluissa mahdollisesti sovittavat työelämäasiat on lisäksi vietävä syksystä 2016 alkaen neuvoteltaviin alakohtaisiin työ- ja virkaehtosopimuksiin.

STTK:n puheenjohtaja pitää edessä olevaa tiivistä rutistusta vaikeana, mutta ei mahdottomana. Hän arvostaa selvityshenkilöksi nimetyn, entisen valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen kykyä toimia tasapuolisesti sopimuksen synnyttämiseksi.
– Ratkaisun avaimet ovat reilun kokonaisuuden löytämisessä. Suomi on vaikeassa tilanteessa ja työmarkkinoiden on uudistuttava, mutta vain palkansaajan kimppuun käymällä lisäisimme turvattomuutta ja rauhattomuutta yhteiskunnassa. Vastuu Suomesta on yhteinen ja sen pitää näkyä myös yhteiskuntasopimuksessa.

Lisätietoja STTK:ssa: Puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

26.3.2025

Työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksen mallin valmistelu

Lue
26.3.2025

Kelassa syntyi työehtosopimus

Lue
25.3.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta suunnittelu- ja konsulttialalle

Lue
25.3.2025

Rapautuuko luottamus soteen? 

Lue
21.3.2025

Kelan tes-neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos

Lue
20.3.2025

Maailman parhaat ansaitsevat parempaa – Tehyn kampanja nostaa alan ammattilaisten äänen kuuluviin

Lue
20.3.2025

Tehy: Hallituksen lakiesitys ensihoitajien suojelemiseksi riittämätön – Sote-alan väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan samanlaiset standardit kuin teollisuudessa

Lue
20.3.2025

Sovitun täytyy pitää

Lue