Armi, Ronja 4.2.

 

Yhteistoiminta ja henkilöstön edustajat

Työntekijöillä on oltava mahdollisuus vaikuttaa heidän työtään, työolojaan ja asemaansa sekä työllistymistään koskeviin työnantajan päätöksiin. Näitä asioita käsitellään työpaikoilla yhteistoimintamenettelyssä, jota säännellään yhteistoimintalailla.

Yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluu mm. henkilöstön asemaan vaikuttavat olennaiset muutokset työtehtävissä, ja työmenetelmissä sekä siirrot tehtävästä toiseen, olennaiset laitehankinnat, yrityksen tai sen osan lopettaminen, yrityksen ulkopuolisen työvoiman käyttöä koskevat periaatteet, henkilöstösuunnitelma sekä koulutustavoitteet.

Yrityksen on laadittava vuosittain henkilöstösuunnitelma, joista käy ilmi henkilöstössä tapahtuvat muutokset. Suunnitelmassa pitää arvioida myös työntekijöiden ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvia muutoksia ja sen tulee sisältää arvioon perustuvat koulutustavoitteet. Suunnitelman ja tavoitteiden toteutumista seurataan yhteistoiminnassa.

Yhteistoiminnan osapuolina ovat työnantaja ja yrityksen henkilöstö. Laissa määritellään henkilöstöryhmät ja niiden edustajat. Tällaisina henkilöstön edustajina toimivat yleensä työehtosopimuksen perusteella valitut luottamusmiehet tai luottamusvaltuutetut. Muita henkilöstön edustajia ovat mm. työsuojeluvaltuutetut sekä johtoryhmien ja yt-ryhmien jäsenet.

Myös eri henkilöstöryhmien keskinäinen kanssakäyminen on osa yhteistoimintamenettelyä. Työntekijöillä on näin mahdollisuus saada laajempi kokonaiskuva työnantajan toiminnasta.

Henkilöstön edustajien eli HEDien tehtävänä on perinteisesti ollut pitää huolta työntekijöiden palkkaukseen, työaikoihin, työpaikkojen säilymiseen ja työsuhdeturvaan liittyvistä kysymyksistä.

Tänä päivänä henkilöstön edustajat ovat yhä enemmän myös työyhteisöjen laaja-alaisia kehittäjiä yhdessä työpaikan johdon kanssa.

Yhteistoimintaa toteutetaan yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluilla. Niiden perustana on henkilöstölle oikea-aikaisesti annetut ja riittävät tiedot, jotka koskevat sekä nykytilaa että suunnitelmia. Onnistunut yhteistoiminta edellyttää, että HEDeillä on hyvät toimintamahdollisuudet ja riittävästi osaamista.

Tarvitaan riittävästi aikaa ja asianmukaisen työvälineet. Lisäksi HEDit tarvitsevat uudessa roolissaan tietoa, osaamista, yhteistyökumppaneita, vuorovaikutusta ja uusia ajatuksia.

Laki korostaa yhteistoiminnan henkeä ja yksimielisyyteen pyrkimistä. Sen tarkoitus on myös edistää työnantajan ja henkilöstön keskinäisiä suhteita. Laki koskee yrityksiä, joissa työskentelee vähintään 20 työntekijää. Tätä pienemmissäkin yrityksissä voidaan harjoittaa yhteistoimintaa joko työehtosopimuksen ohjein tai työpaikalla sovittavin menetelmin.

Yhteistoimintaa kunnissa ja kuntayhtymissä ohjaa oma lakinsa.

 
 
© Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 2007