palkansaajien ostovoima

Ostovoima tarkoittaa taloustieteessä sitä, kuinka paljon hyödykkeitä käytettävissä olevalla tuloilla voi ostaa. Palkansaajien ostovoima kasvaa, kun tulojen kasvu ylittää hintojen nousun. Ostovoima laskee jos hinnat nousevat mutta tulot pysyvät ennallaan. Ostovoiman lasku ei siis välttämättä liity tulojen laskuun vaan voi olla myös inflaation seurausta.

Suomalaisten ostovoima on eurooppalaisessa vertailussa melko heikko. Ostovoiman heikkoutta aiheuttavat suhteellisen matalat palkat, korkea verotus sekä kuljetuskustannuksista ja kilpailun puutteesta johtuvat korkeat hinnat. Toisaalta jos ostovoimaan lasketaan ilmaisten tai osittain maksullisten julkisten palveluiden arvo, niin suomalaisten asema ostovoimavertailuissa paranee.

STTK:n mielestä pieni- ja keskipalkkaisten palkansaajien ostovoiman tulee jatkossa kasvaa pääosin palkankorotusten kautta. Työn tuottavuuden kasvusta kuuluu palkansaajille reilu osa.

Tiedote

STTK: Palkansaajien ostovoima on turvattava

Antti Palola | 11.10.2022

STTK:n hallituksen kokouksessa ja syysseminaarissa Kirkkonummella kasvava huoli kohdistui palkansaajien reaaliansioihin, joiden arvellaan tänä vuonna supistuvan noin neljä... Lue lisää

Tiedote

STTK budjettiesityksestä: Energiatuet kohdistettava pieni- ja keskituloisille

Patrizio Lainà | 1.9.2022

Hallituksen budjettiesityksen alijäämä ensi vuodelle on 8,1 miljardia euroa. STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainàn mielestä finanssipolitiikka voisi olla ensi... Lue lisää

Blogi

Pillejä pussiin – viimeistä budjettiriihtä viedään

Elena Gorschkow | 25.8.2022

Ensi viikolla (31.8.-1.9.) pääministeri Sanna Marinin hallitus neuvottelee valtion talousarvion vuodelle 2023, eli pitää kautensa viimeisen budjettiriihen. Tällä... Lue lisää

Tiedote

STTK:n hallitus: Ostovoima turvataan palkankorotuksilla, sosiaaliturvamaksuja siirrettävä osittain työnantajille

Antti Palola | 15.8.2022

Hallitus valmistautuu ensi vuoden talousarvioneuvotteluihin tilanteessa, jossa Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan jatkuu, hinnat nousevat ennätystahtia, korkotaso kohoaa ja... Lue lisää

Tiedote

STTK:n hallitus Eurooppa-päivänä: Yhtenäisen Euroopan arvo näkyy nyt

Antti Palola | 9.5.2022

Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan on merkittävä vaikutus Suomen ja Euroopan taloudelle. Venäjään kohdistuvilla talouspakotteilla ja irtaantumisella venäläisestä energiasta on... Lue lisää

Uutinen

Verotuksen muutokset palkansaajalle vuonna 2022

Seppo Nevalainen | 1.10.2021

Maan hallituksen budjettiriihessä tekemien tai jo aiemmin tehtyjen päätösten vuoksi verotukseen tulee joitakin pieniä muutoksia. Verotuksen muutokset vaikuttavat... Lue lisää