Ruotsin mallilla palkkakuoppaan – hallituksen lakiesitys uhkaa naisvaltaisten alojen palkkakehitystä

Julkaisimme eilen 3.12. Helsingin Sanomien etusivulla ilmoituksen, jossa kerrottiin hallituksen lakihankkeesta vientivetoisesta työmarkkinamallista, ns. palkkamonttulaista. Palkkamonttulaki estäisi käytännössä naisvaltaisia aloja saamasta vientialoja suurempia palkankorotuksia.

Ilmoituksemme on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Jatkamme keskustelua asiantuntijamme varatuomari, erityisasiantuntija Jarkko Pehkosen blogikirjoituksellaPalkkamonttulakia ja Ruotsin mallia palkkauksesta perustellaan harhaisella kuvalla Suomen julkisesta terveydenhuollosta

Hallitus ja erityisesti työministeri Arto Satonen on perustellut palkkamonttulakia Ruotsin mallilla. Hänen mukaansa työvoimapula ja paikallisesti kohdennettavat palkanerät mahdollistaisivat jatkossa sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten palkkakehityksen.

Hallituksen perusväittämä on, että työmarkkinat ovat vapaat markkinat ja työvoimapula nostaa palkkoja eli työnantajat kyllä nostaisivat palkkoja. Mutta miten näin edes voisi käydä, kun hyvinvointialueilla ei ole työnantajina taloudellista liikkumatilaa? Valtio myös puuttuu jatkuvasti hyvinvointialueiden toimintaan ja pakottaa hyvinvointialueet leikkaamaan menojaan kaikin keinoin.

Lisätietoja:
Tehyn erityisasiantuntija, varatuomari Jarkko Pehkonen, puh 040 5315464  jarkko.pehkonen@tehy.fi 

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue