STTK: Velan taittaminen on hallituksen haavemaa, nyt tarvitaan verotuksen keinoja

Valtiovarainministeriö on julkistanut tuoreimman talousennusteensa. Sen mukaan Suomen talouden näkymät ovat heikentyneet kuluneen syksyn aikana ja huono kehitys jatkuu ensi vuonna kasvuennusteen ollessa vain vaimeaa. Vastaavaan arvioon on päätynyt aiemmin tänään Suomen Pankki.

STTK korostaa, että nyt on maan hallituksen otettava talouden suunnittelussa verotus käyttöön.
– Hallitusohjelmassa talouden tasapainottaminen on haluttu hoitaa leikkaamalla, ja erityisesti yhteiskunnan heikompiosaisilta. Näissä oloissa nämä talouden sopeuttamiskeinot ovat paitsi tehottomia, myös epäoikeudenmukaisia. Tarvitaan muuta, pääekonomisti Patrizio Lainà korostaa.

Hallitus sallii verojen keventyvän jopa enemmän kuin mitä leikataan. Se merkitsee suurituloisten tukemista pieni- ja keskituloisten kustannuksella. Julkinen talous ei näin toimien vahvistu, mutta hyvinvointivaltio murenee.
– Näin ei voida jatkaa. Suomella ei voi enää olla varaa veroasteen keventämiseen.

Tämän hallituksen lupaus oli taittaa velanotto, mutta Suomi velkaantuu edelleen.
– Velkaantumisen taittaminen näillä ennusteluvuilla näyttää hallituksen haavemaalta. Myönteistä talousennusteissa on se, että inflaatio laskee nyt nopeasti. Se voi kohentaa palkansaajien ostovoimaa jonkun verran, Lainà toteaa.

Lisätietoja STTK:ssa: Patrizio Lainà, puhelin 040 583 4432.

Ajankohtaista

12.11.2025

Pelastustoimen valmius on turvattava riittävällä henkilöstöllä

Lue
11.11.2025

STTK vähimmäispalkka­­direktiivistä: Tuomiostuimen päätös vahvistaa työehtosopimusten tärkeän roolin 

Lue
11.11.2025

Etätyö puhuttaa Kelassa – ja valtakunnassa

Lue
10.11.2025

STTK:n hallitus: Työterveyshuollon heikentäminen johtaisi vakuutuspohjaiseen järjestelmään

Lue
10.11.2025

Kotihoito kriisissä – SuPer vaatii välittömiä toimia hoidon turvaamiseksi

Lue
7.11.2025

Perhenettoa hoivavastuuta jakamalla

Lue
7.11.2025

Laskelmat paljastavat: Perhevapaiden tasainen jako voi tuoda jopa tuhansien eurojen hyödyn

Lue
4.11.2025

Jyty: Valtion on turvattava kirkolle riittävä rahoitus sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen

Lue