Luca Vicentini toistaiseksi sivuun ITUC:n pääsihteerin tehtävästä

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC päätti aivan joulun alla järjestetyssä ylimääräisessä hallituksen kokouksessa siirtää vastavalitun pääsihteeri Luca Visentinin sivuun tehtävistään 11.3. 2023 asti.

Taustalla ovat Visentiniin kohdistuvat korruptioepäilyt.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on ITUC:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsen. – Mielestäni pääsihteeri olisi pitänyt pidättää tehtävästään toistaiseksi, kunnes koko prosessi on selvinnyt, mutta tämä ehdotus ei saanut riittävää kannatusta. Korruptioepäily on vakava ja valitettava ei vain ITUC:n, vaan koko ammattiyhdistysliikkeen kannalta. Emme hyväksy minkäänlaista korruptiota ja tämä on ITUC:n sanottava selkeästi ulos. Asia on selvitettävä perin pohjin, Palola korostaa.

Pääsihteerin tehtäviä hoitaa toistaiseksi apulaispääsihteeri Owen Tudor.

ITUC:n hallitus kokoontuu seuraavan kerran tammikuussa. Tuolloin tavoitteena on käynnistää sisäinen ja ulkopuolinen selvitys sekä päättää mahdollisen väliaikaisen, toimiston ulkopuolisen pääsihteerin nimittämisestä. Perusteellisempi asian käsittely tapahtuu maaliskuussa Brysselissä pidettävässä kokouksessa.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

5.12.2025

Ammattiliitto Pro: SASKin rahoitusleikkaukset täysin poliittisia

Lue
5.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Yrittäjien eläkkeiden alivakuuttamisen ongelma on kitkettävä

Lue
5.12.2025

Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön

Lue
3.12.2025

SPAL: Säästöt vaarantavat pelastuspalvelujen kehittämisen Keski-Suomessa

Lue
3.12.2025

SuPer: Yksityisen varhaiskasvatuksen elinehto on kilpailukykyiset työehdot

Lue
2.12.2025

Tehy vie Kätilöopiston sairaalan vahingonkorvausjutun korkeimpaan oikeuteen

Lue
2.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla

Lue
2.12.2025

Tehyn talouspulssi –blogisarjassa ekonomisti Anni Marttinen kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä otettuja reunaehtoja ja totuuksia  

Lue