Pro auttaa ukrainalaisia saamaan sähköä – Pro tukenut Ukrainaa tänä vuonna 180 000 eurolla

Ammattiliitto Pron yhteenlaskettu tuki Ukrainalle kuluvana vuonna on 180 000 euroa. Pro lahjoitti aiemmin tänä vuonna 150 000 euroa neljän eri avustusjärjestön kautta, ja joulukuussa Pro kasvatti tukeaan 30 000 eurolla.

Ammattiliitto Pro tekee uuden lahjoituksen ukrainalaisten tukemiseksi. Lahjoituksen koko on 30 000 euroa, mikä nostaa tämän vuoden lahjoitusten määrän 180 000 euroon.

– Ukrainassa on edessä vaikea talvi, ja ukrainalaiset tarvitsevat kaiken tukemme. Ay-liike on tärkeä osa kansalaisyhteiskuntaa ja toimii myös sotaoloissa. Haastamme muut myös ammattiliitot ja työnantajajärjestöt lahjoittamaan tukea Ukrainalle, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

Pron uusin, 30 000 euron, tuki lahjoitetaan teollisuustyöntekijöiden ammattiliittojen kattojärjestön IndustriALL Global Unionin kautta maan eri ay-järjestöille, jotka työskentelevät tuhotun energiainfrastruktuurin korjaamiseksi talvea vasten. Maan ammattijärjestöt tarvitsevat tukea esimerkiksi generaattoreiden, kannettavien sähköasemien, aurinkopaneelien, akkujen ja ladattavien valojen hankintaan.

– Haluan kiittää Prota kaikkien teollisuusjärjestöjemme puolesta ja koko sydämestämme. Venäjän hyökkäyssodan jäsenillemme aiheuttama kärsimys on sanoin kuvaamatonta, mutta tuen ja solidaarisuuden viestit tuovat toivoa paremmasta huomisesta. Olemme ukranalaisiin jäsenjärjestöihimme jatkuvassa yhteydessä, ja tiedän tuen tulevan tarpeeseen, industriALL Globalin pääsihteeri Atle Höielta sanoo.

Pro haastaa kaikki ammattiliitot ja työnantajajärjestöt mukaan auttamaan Ukrainaa hädässä.

Lisätietoja: Jorma Malinen, 050 576 0389

Lue industriALL Globalin tilannekatsaus marraskuun avunpyyntöön liittyen: https://www.industriall-union.org/profile-ukrainian-union-works-throughout-the-war

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut. Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue