STTK-Opiskelijat: Nuorten mielenterveyden ongelmiin tartuttava vakavasti

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Markus Wright toivoo lähestyvien eduskuntavaalien alla puolueiden kiinnittävän erityistä huomiota nuorten mielenterveysongelmien taltuttamiseen.
STTK:n teettämässä nuorisokyselyssä suuri osa nuorista (41 %) sanoo olevansa huolissaan omasta henkisestä hyvinvoinnistaan. Kun tiedämme tilastojenkin perusteella nuorten mielenterveysongelmien olevan kasvussa, asiaan on tartuttava vakavasti, Wright sanoo.

Nuorisokysely 2022

STTK-Opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteissa painottuu nuorten mielenterveyden edistämisen ohella heidän toimeentulonsa ja työllisyytensä.
– Haluamme varmistaa nykyisten nuorten työntekijöiden ja myös tulevaisuudessa työelämään siirtyvien voivan hyvin. Toimia tarvitaan nyt, jotta työvoima on työkykyistä tulevaisuudessakin.

Wright jatkaa puheenjohtajana

STTK-Opiskelijat valitsivat uuden puheenjohtajiston tänään. Markus Wright jatkaa puheenjohtajana, ja varapuheenjohtajiksi valittiin Santeri Salonen ja Valtteri Siljander.

Markus Wright opiskelee kirkon nuorisotyötä Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Hän on Tehyn jäsen. Valtteri Siljander opiskelee energia- ympäristötekniikkaa Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja Santeri Salonen liiketoiminnan logistiikkaa Turun ammattikorkeakoulussa. He ovat Ammattiliitto Pron jäseniä.

Ajankohtaista

5.12.2025

Ammattiliitto Pro: SASKin rahoitusleikkaukset täysin poliittisia

Lue
5.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Yrittäjien eläkkeiden alivakuuttamisen ongelma on kitkettävä

Lue
5.12.2025

Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön

Lue
3.12.2025

SPAL: Säästöt vaarantavat pelastuspalvelujen kehittämisen Keski-Suomessa

Lue
3.12.2025

SuPer: Yksityisen varhaiskasvatuksen elinehto on kilpailukykyiset työehdot

Lue
2.12.2025

Tehy vie Kätilöopiston sairaalan vahingonkorvausjutun korkeimpaan oikeuteen

Lue
2.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla

Lue
2.12.2025

Tehyn talouspulssi –blogisarjassa ekonomisti Anni Marttinen kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä otettuja reunaehtoja ja totuuksia  

Lue