Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Oikeusrekisterikeskuksen sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteri sekä siihen liittyvät lait – HE eduskunnalle

STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle

Hallituksen esityksessä todetaan, että sen tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimivien muutoksenhakulautakuntien sekä liikenne- ja potilasvahinkolautakunnan päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä helpottamalla yleisön tiedonsaantia lautakuntien jäsenten mahdollisista sidonnaisuuksista. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa yleisön mahdollisuutta valvoa lautakunnille kuuluvaa julkisen vallan käyttöä ja näin ollen vahvistaa kansalaisten luottamusta lautakuntiin. Samalla myös selkeytettäisiin ja yhdenmukaistettaisiin tarkoitettuja lautakuntia koskevien lakien säännöksiä sidonnaisuusilmoituksista. STTK pitää edellä esitettyjä tavoitteita kannatettavina ja näin ollen STTK pitää esitystä ja ehdotettua uutta lakia Oikeusrekisterikeskuksen sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä sekä ehdotettuja muutoksia sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnasta, tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnasta, työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta sekä liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta annettuihin lakeihin pääosin ja perusratkaisuiltaan kannatettavina. STTK kuitenkin pyytää kiinnittämään huomiota Oikeuskanslerinviraston antamaan lausuntoon ja Oikeuskanslerinviraston lausunnossa kirjattuihin huomioihin koskien sidonnaisuusrekisteriä julkisena tietopalveluna.

STTK viittaa tässä edellisessä kappaleessa esitettyyn huomioon koskien Oikeuskanslerinviraston antamaa lausuntoa ja viraston huomioihin koskien sidonnaisuusrekisteriä julkisena tietopalveluna. Tähän liittyvät puutteellisuudet tulisi STTK:n näkemyksen mukaan korjata huomioon ottaen, että esityksellä on vaikutusta henkilöiden yksityiselämän suojaan.

Katariina Kainu
STTK ry

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue