Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain 4 luvun muuttamisesta

STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi soviteltua työttömyysetuutta koskevia säännöksiä. Erityisestä sovittelujaksosta työttömyysetuuden sovittelun perusteena luovuttaisiin. Työttömyysturvalakiin lisättäisiin myös säännös työajan poikkeuksellisesta arvioinnista. Lisäksi työttömyysturvalakiin tehtäisiin eräitä työttömyysetuuden maksuperusteiseen sovitteluun liittyviä selkeyttäviä muutoksia.

STTK kannattaa ehdotettuja muutoksia ja pitää muutoksia tarpeellisina. Hallituksen esitys on valmisteltu kolmikantaisessa yhteistyössä.

Esityksen tavoitteena on edistää osittaisen työllistymisen ja lyhytkestoisen työn vastaanottamista sekä selkeyttää työttömyysetuuden maksuperusteista sovittelua. Esityksen tavoite on hyvä ja etenkin koronapandemian aikana on noussut esiin maksuperusteista sovittelua koskevien säännösten muutostarpeita. STTK pitää ehdotettuja muutoksia tarpeellisina, mutta katsoo, että nämä eivät riitä korjaamaan kaikkia maksuperusteisen sovittelun ongelmakohtia. Nykyisen lain soveltaminen on johtanut tilanteisiin, joissa kokoaikaisesti lomautettu työntekijä ei ole maksuperusteisen sovittelun vuoksi saanut lomautuksen alussa työttömyysetuutta, vaikka on työskennellyt kokoaikaisesti ennen lomautusta. Maksuperusteisen sovittelun ei pitäisi koskea näitä tilanteita ja siksi myös tämä ongelmakohta tulisi korjata.

Samppa Koskela
STTK ry



Ajankohtaista

22.8.2025

Valtioneuvostosta annetun lain muuttaminen

Lue
22.8.2025

Kuka meitä hoitaa, kun olemme vanhoja? Hoivavastuu voi muuttua

Lue
21.8.2025

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (KAISU3)

Lue
21.8.2025

Hätä Gazassa syvenee ja Suomen on aika toimia

Lue
21.8.2025

Miltä näyttää maahanmuuttajanaisten työllistyminen?

Lue
21.8.2025

Perintö- ja lahjaverolain ja eräiden muiden lakien muuttaminen

Lue
20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue